Oona 13 vuotta!

Tasan kolmetoista vuotta sitten saimme pitkän odotuksen tuloksena kasvattajalta puhelun että tällä kertaa odotus palkitaan ja se täydellinen parkki prinsessa on syntynyt. Kasvaessaan neitokainen osoittautui muutoinkin sopivaksi koiraksi juuri meille ja vähän ennen joulua meille saapuikin rauhallinen ja tuumaileva karvapallo. Samanlainen Oona (Dimolin Duottar) on edelleen, ei hötkyile turhia, varma kaikissa touhuissaan eikä sen maailmaa helpolla järkäytetä. Oona on aina ollut äärettömän helppo otus, niin arjessa, lauman ja vieraiden koirien keskellä kuin reissun päälläkin. 

Mummelista löytyy edelleen toisinaan energiaa hepuloida ja juoksennella nuorempien kanssa, vaikka vanhetessaan siitä onkin tullut varsin mukavuudenhaluinen ja varsinkin aamuisin voisi mielummin nukkua pitkään kuin kirmata pihalle.. Oona on säilynyt tähän asti varsin terveenä, ainoastaan kuulo on hiljalleen alkanut osoittaa huononemisen merkkejä. Toivottavasti rakkaalla mummukalla on vielä paljon kilometrejä jäljellä, ainakaan (tasaisen rauhallinen) vauhti ei ole juuri hidastunut nuoruusiän jälkeen.

Tässä pikainen kännykkäräppäisy synttärisankarista, pitääkin ottaa asiaksi näppäillä Oonastakin enemmän kuvia eikä vaan nuorisosta..

Pihla juhlii!

Torstaina Hengenheimolassa juhlittiin, sillä Pihla (Dimolin Xankaritar) täytti kaksi vuotta!

Pihla on ollut alusta asti ihan omanlaisensa pieni koira joka suhtautuu elämään aina loputtomalla innolla riemusta kiljuen, tahtoa puhkuen ja iloinen virne naamalla. Toivottavasti yhteisiä vuosia on jäljellä vielä ainakin kymmenkunta!

Tällä hetkellä Pihla on vielä mummolassa juoksuevakossa viettämässä synttäreitään muiden tyttöjen kanssa sillä aikaa kun Viljo ja Mosku ovat meidän kanssa uudessa kodissa pahvilaatikkokaaoksen keskellä. Kyllä saavat irtotavarat kyytiä kun veljekset vetävät rallia..

Tässä muutama kuva jätkänpätkistä nauttimassa omasta pihasta.

Muutoksen tuulet puhaltaa

Hei kaikki taas ihan luvattoman pitkän ajan jälkeen!

Blogiin kirjoittelu on jäänyt viime kuukausina paristakin syystä, koirien kanssa on touhuiltu normaalia vähemmän kun allekirjoittanut on kovaan tahtiin kasvatellut mahaansa, sillä meidän laumaan pitäisi rantautua hieman vähemmän karvainen otus jouluksi. Koiralauma onkin saanut jo ajoissa opetella vähän tasaisempaan ja rauhallisempaan arkeen emännän ollessa sairaslomalla kotosalla jo pitemmän aikaa, mitään rikkinäisen selän kipuilua suurempaa ei onneksi ole vialla joten eiköhän tästäkin suosta vielä nousta kunhan etupaino helpottaa.

Perheenlisäyksen johdosta koko meidän konkkaronkka muuttaakin maanantaina kymmen kilometrin päähän nykyisestä asunnosta, omakotitaloon jossa on suuri piha ja niin ihmis- kuin koiralaumallakin tilaa rällättää vapaana. Uusi osoitteemme on Vessarinmäentie 41, 45910 Voikkaa.

Myös meidän kotisivut ovat kadonneet taivaan tuuliin koska koin blogin päivityksen niin paljon helpommaksi ja (sitten kun aikaa jossain kohtaa löytyy) kotisivujen tiedot tulevat siirtymään luultavastikkin tänne. Koirien kanssa harrastamista ja pienimuotoista kasvatusta en ole lopettanut vaikka hiljaista onkin viimeaikoina pidellyt, aivot sauhuten on jo mietiskelty tulevia pentueita ja muutoinkin suunnitelmia karvakorvien pään menoksi!

Koirista vielä sen verran että Hippu on jatkanut "uraansa" kaverikoirana ja osoittautunut siinä varsin päteväksi. Pihla on saanut ensimmäisen SA:nsa näyttelystä, kasvattajansa avustuksella kun ei omistaja kyennyt matkaan lähtemään. Oona voi edelleen hirmuisen hyvin ja nauttii syksyn viileydestä. Mosku ja Viljo ovat heränneet miehisyyteen, kahakoineet ja tulleet jälleen ystäviksi jääräpäisen omistajan avustuksella. Mosku on myös tutustunut omistajineen hajuerottelun maailmaan. Ronja on käynyt kokeilemassa paimennusta lampailla ja intoa oli löytynyt. Kasvattien emä Sara (Dimolin Saraliina) on saanut koulutustunnuksen RTK1.

Ihanan tunnelmallista syksyä kaikille ja toivottavasti meistä jatkossa kuuluu vähän useamminkin (ja jos ei, niin ainakin tiedätte miksi ;) )!

Elossa ollaan!

Täällä suunnilla on ollut piiiiitkäään hiljaista, syynä lähinnä se että ei olla ihmeempia puuhailtu.
Kummatkin tytöt olivat ensin sairaslomalla ja heti perään juoksuissa, joten treenejä on jäänyt roppakaupalla välistä, oikeastaan ainoa mitä ollaan tehty on yksi näyttely Pihlan kanssa (Lahti KV JUN EH).
Jotakuinkin kaikki koirat vasta kasvattelevat karvojaan joten ei ole tullut näyttelyihinkään tehtyä muita ilmoittautumisia.

Ainoa missä ollaan kehitytty koiruuksien kanssa viimeisen parin kuukauden sisällä, on että Mosku on nykyään hyvää pataa kissojen kanssa ja siitä kouliutui oikein kelpo kerrostalokoira muutamassa päivässä, kunhan otin itseäni niskasta kiinni ja päätin että tämähän onnistuu ja onnistuihan se. Hipun sairaslomaillessa Mosku asustelikin meillä Pihlan kaverina ja Hippu taas "mummolassa", mutta Pihlan juoksujen alettua päädyttiin siihen että on vähän helpompi ettei herrat ole juoksupyllyjen kanssa samassa huushollissa vaikka ihmeen lunkisti nuoret miehet niihin osaakin suhtautua ;) Saa nähdä palautuuko Mosku juoksujen jälkeen meille, ainakin jos perheen kaksilahkeiselta kysytään niin ehdottomasti!

Mosku ja Pihla ovat kyllä hyvä lenkkeilykaksikko, kummatkin tepsuttavat kuin kaksi junaa kylki kyljessä tasatahtiin, nopeasti pyörähdetään ojassa asioilla ja sitten jatketaan taas reippaasti matkaa. Toista on kaksikko Hippu+Pihla juoksuisina, Hippu jumittaa viiden metrin välein nuuskimaan ihanaisten urosten pissoja kun taas Pihla kimpoilee ja hermostuu kun ei matka etene, huoh. No nämä ovat luultavasti Hipun viimeiset juoksut joten enää ei tarvi sen riippakivimäistä hormonihaahuilua pitkään ihmetellä ja sekalaumailukin helpottuu kun ei ole niin montaa juoksuilevaa narttua.

Sain kuulumisia Serasta (Hengenheimon Aikomus) joka oli käynyt eläinlääkärissä toisen takajalan kipuilun takia, toisesta polvesta löytyi ilmeisesti ligamenttivaurioita jotka toivottavasti paranevat itsekseen. Samalla rauhoituksella Serasta oli otettu kuvat myös lonkista ja kyynäristä, tuloksella A/A ja 0/0! :)
Aivan mahtava tulos lonkkien ja kyynärien osalta, toivotaan että polvikin paranee eikä vaivaa enää jatkossa :)

Lueskelin netistä että myös Pihlan sisko D. Xanniina oli käynyt terveystarkastuksissa ja siellä oli tullut tuloksekseksi lonkista B/A ja kyynäristä 0/0, että ei yhtään paha sielläkään! Saa nähdä millaiset rimpsut meidän nuoriso saa loppuvuodesta/vuodenvaihteessa kun ne raahaillaan joukolla tarkastuksiin, hyvää ainakin sisarusten tulokset lupailee :)

Perjantaina keskivertoa äänekkäämpi ja sähläävämpi sakki suuntaakin Kiteetä kohti, nimittäin tunkeudutaan autoon Pihlan, Väinön (H. Aikalisä) ja Väinön omistajan Vilman kanssa ja lähdetään Villa Taivaannastaan ihmettelemään agilityn ja tokon saloja :) Saa nähdä miten käy kun toista kuukautta agilitystä taukoillut Pihla pääsee sinkoilemaan oikein olan takaa ja Väinö omistajineen saa kokea ensimmäistä kertaa kunnollista ohjattua tokoa! Reissusta tulee varmastikkin postausta ja kuvia jossakin kohtaa :)

Kipuilun syytä etsimässä

Viimein kun Pihlan jarrunappulat paranivat, olikin Hipun vuoro huolestuttaa emäntäänsä oikein huolella.

Hippu oli äidillä sunnuntaina muutaman tunnin hoidossa kun vietin laatuaikaa Moskun kanssa ja jossain kohtaa se oli vingahtanut ilman sen kummempaa syytä. Pienen prinsessakoiran vingahtelut eivät ole mitenkään harvinaisia, sillä esimerkiksi pannan pois ottaminen aiheuttaa toisinaan kiljumista, sillä mistä sitä tietää jos vaikkaa se jäisi karvoihin kiinni ja nippaisi ikävästi. Varmuuden vuoksi voi ihan hyvin valittaa kohtalon kurjuutta ;) Kun palailtiin kotiin se ei kuitenkaan hypännyt autoon normaalilla innolla ja vauhdilla, mutta en vielä siitäkään sen kummempaa ajatellut. Kotosalla paijasin sitä hellästi ja kun käsi osui takapäähän se kiljui suoraa huutoa, mutta ei kuitenkaan ontunut tai keventänyt laisinkaan. Kopeloin varovasti koko koiran läpi ja aina kun lähestyin oikean lonkan seutua, se alkoi huutaa. Eipä muuta kun koira lepoon ja kaivamaan lääkekaappeja josko jostain löytyisi kipulääkettä - arvatenkaan sitä ei löytynyt. Onneksi tiedän että Hippu on hyvin kipuherkkä ja jos jalka olisi mahdottoman kipeä niin se ei sitä käyttäisi, joten kyseessä tuskin on todella vakava vamma. Heti maanantaina soitinkin eläinlääkärille ja ortopedille saatiin aika keskiviikolle, jos kipuilu ei helpottuisi tai menisi pahemmaksi niin sieltä saisi kipulääkettä tarvittaessa. Keskiviikkoon mennessä aristaminen oli kuitenkin loppunut jo lähes kokonaan, joten pärjättiin ilmankin.

Eläinlääkäri väänteli Hipun läpi ensin hereillä (ja Hippuhan retkotti pöydällä paikallaan kuin pehmolelukoira) jolloin se aristikin enemmänkin oikeaa polvea ja lannerankaa, mutta kuitenkin lähinnä piippasi kiljumisen sijaan. Ei muuta kun rauhoituspiikkiä takalistoon ja röngeniin selvittämään mikä aiheuttaa oireet, sillä aikaa kun omistaja pureksii kynsiään hermostuneena.. Onneksi mitään hurjan kamalaa ei viidestä otetusta kuvasta löytynyt eli ilmeisesti se on kolhinut itseään jo aiemmin riekkuessaan nuorison kanssa. Ainoa mikä jäi vähän painamaan mieltä on Hipusta otetut uudet lonkkakuvat, käyttö kyllä näkyy lonkissa jonkin verran ja varsinkin vasen lonkka ei löysyytensä takia kivalle näytä. Hippu on kuitenkin ollut aktiivinen hakukoira C/C-lonkillaan vain 5 vuotta, joka ei minusta ole työ/harrastuskoiralle mitään, koiran pitäisi kyllä kestää hurjempaakin menoa. Kyllähän noilla nyt toistaiseksi vielä pinkoo pitkin metsiä, mutta kuinka pitkään?

Minusta tuntuu että viimeaikoina rodun lonkkatilanne on mennyt vain huonompaan ja jotenkin tuntuu myös että lonkkien tärkeyttä vähätellään. Kyllä, on hyvin monta muutakin tärkeää ja huomioitavaa asiaa, mutta sen ei pitäisi tarkoittaa sitä koko lonkka-asiaa vintataan kintaalla. Kovasti toivon että ihmiset kiinnittäisivät huomiota etenkin lonkkaindekseihin, jos vanhempien indeksit ovat yhteenlaskettuina alle 200 (tai jaettuna kahdella 100), on pentue lonkkaindeksin osalta rodun keskivertoa huonompi.

Sen pidempään nitisemättä, tässä Hipun viralliset lonkkakuvat (otettu alle 3-vuotiaana) ja verrokiksi 16.4.2014 otetut (pari viikkoa alle 6-vuotiaana).

 (Huomaatteko että meidän vakkari ell asema on saanut kuvien välillä uudet tarkemmat röntgenlaitteet ;) )

Hippu sai kuukauden (4 pistosta) cartrophen-kuurin, rimadyliä (kipulääke) kahdeksi viikoksi ja se on pidettävä pari viikkoa levossa, vain tasatahtisia lyhyitä hihnalenkkejä saa tehdä toistaiseksi.

Myös lannerangasta ja polvesta näppäiltiin kuvia mutta niistä ei minkäänlaisia moitteita onneksi löytynyt.

Toivottavasti Hipsuvarvas kuntoutuu pian ja päästään taas touhuilemaan normaaliin tahtiin sen kanssa :)

Erikoisnäyttely ja erilainen lenkki

Viime lauantaina kävin hakemassa Nellan (H. Aavistus) meille aamutuimaan ja klo 11 kieppeillä lähdettiin Susannan kanssa kohti Nurmeksen erkkaria. Pääsin lähtemään reissuun oikein hyvällä mielellä sillä myös Nellan siskon Martan (H. Ajatus) sydän oli kuulostanut täysin puhtaalle! Hieno homma! :) 

 Farmariautoon humpsahti kepeästi neljä eri talouksissa asuvaa koiraa, kaksi urosta ja kaksi narttua. Tuttuun tapaan meille tuli kiire että ehtiä ajoissa kokoukseen, joten ehdittiin pysähtymään vain kerran jotta saatiin vähän (ahh niin ihanan epäterveellisiä) hampurilaisia matkaan mukaan ja mahat täyteen. 

Kokouksessa äänestettiin pevisoista - tulos ei ollut ihan se mitä olisin itse kaavaillut, mutta mielestäni parempi kuitenkin kuin aiempi pevisa. Eli tulevaisuudessa saa käyttää jalostukseen kerran terveystarkastamatonta yli 7v urosta jolla ei ole aiempia jälkeläisiä. Tällä muutoksella saa toivottavasti niitä vanhojakin uroksia käyttöön, joita ei esimerkiksi enää syystä tai toisesta uskalleta rauhoittaa. Toivottavasti kasvattajat käyttävät muutosta viisaasti hyväkseen :) 

Nella taas paljastui täydelliseksi reissuseuralaiseksi, ihan kuin se olisi ollut näyttelyreissuilla ennenkin.

Herttainen tyttö tarjoutui kaikille vastaantulijoille rapsuteltavaksi ja jakeli pusuja ihastuneille uhreilleen :)

Hengenheimon Aavistus JUN ERI 2 SA

Tuomari Jaana Hartus:

Lähes keskikokoinen erinom. tyyppiä oleva lupaavarunkoinen nuori narttu. Riittävä luusto. Vielä hieman kapea pää. Lempeä ilme. Kookkaat korvat. Oikea ryhti. Tasapainoiset kulmaukset. Tyypilliset joustavat liikkeet. Hyvä karva.

Nella esiintyi kehässä hienosti ja eiköhän se lähde toistekkin mukaani näyttelyihin, lupakin on jo omistajaperheeltä myönnetty :)

Pari päivää sitten päätettiin kepon kanssa lähteä kokeilemaan uusia lenkkimaastoja ja päädyttiinkin lähistöllä olevan hiekkakuopan ympäristöön pyörimään. Mukana olleet Hippu ja Pihla selkeästi nauttivat uusista maastoista ja pyyhälsivätkin pitkin poikin tuulispäinä. Pihla rallatteli mäkeä ylös ja alas kepon heittämän kepin perässä kunnes aloin ihmettelemään mitä ihmettä ohuessa lumikerroksessa on (jep, täällä satoi alkuviikosta lunta) ja vertahan se.. Kopeloin koirat läpi ja syy vereen löytyi Pihlan jalasta, sen "jarrunappulasta" eli ylimmästä anturasta oli pinta kokonaan poissa ja vekki sen vieressä. Ilmeisesti se oli alamäkeen pyyhältäessään jarruttanut niin että antura oli osunut johonkin terävään, sillä se näytti siltä kuin fileerausveitsellä olisi vedetty pala pois. Pihlasta ei olisi voinut millään arvata että sillä on noin iso haava koivessa, sillä sen vauhti ei hidastunut missään kohtaan eikä kuulunut vingahduksia tai mitään, saatikka että se olisi ontunut!

No tietääpähän vastaisuuden varalle että pitää olla itse tarkkana sen kanssa, toisin kuin Hipun joka on jostain suunnasta perinyt sen sortin prinsessageenit että jo havunneulanen tassukarvoissa voi aiheuttaa dramaattista ontumista ;)

Pihlan jalan takia ollaankin jätetty tältä viikolta kaikki treenailut (jos ei lasketa ennen tapaturmaa ollutta agilityn vapaavuoroa) väliin ja ihmeen lunkeja koirat ovat olleet, enemmänkin tuntuu että itse ei tiedä mitä sitä tekisi kun on kaiket illat ovat vapaina. 

Ehkäpä tämä tästä, toisaalta tekee ehkä ihan hyvääkin olla enemmän kotosalla ja ehkäpä me päästään melko pian kokeilemaan eilen postissa saapunutta springeriäkin. :)

Vauhdilla kohti uusia haasteita!

Tiedättekös miten joskus on niitä päiviä kun päättää rynnätä päättömästi kohti haasteita seurauksista huolimatta?

No viime päivät lukeutuvat juuri niihin, sillä ilmoitin Pihlan lappalaiskoirien agivalmennukseen. 

Valmennusta ehdin vielä jännitellä (onneksi!) reilun kuukauden mutta onneksi minulle on tulossa henkistä tukea matkaan mukaan, nimittäin entisen ja nykyisen sijoituskoiran, Saran ja Ronjan emäntä Annika. Myös tytöt tulevat valmennettaviksi samaan ryhmään joten ainakin vauhtia ja ääntä voi olla luvassa.

Eilen mentiin pitkästä aikaa doboilemaan äidin kanssa ja valikoin sille koiraksi Hipun, joka kyllä osaa käytännössä kaikki perus jutut mutta esitti kyllä niin hölmöä kuin vain koira voi (voihan nakkeja saada helpommallakin?!), mutta ilmeisesti kaksikolla oli hauskaa ja Hippukin sai mahansa täyteen ;)

Itseni kohdalla päätin rykäistä oikein kunnolla ja otin Moskun joka ei ole koskaan tehnyt mitään dobon tapaistakaan, saatika ollut pienehkössä tilassa monen muun vieraan koiran kanssa touhuilemassa. Ja olen kyllä pikku-ukkoon niin tyytyväinen! Muut koirat eivät kiinnostaneet ollenkaan ja se oppi niin tasapainotyynylle, puolipalloille kuin dobopallollekkin hakeutumisen yhdestä palkkauksesta. Into ei laskenut karvan vertaa tunnissa ja nakki maistui niin että sormet meinasi mennä mukana.. Tiesinhän minä että se on rämäpää ja kaikkeen lahjottavissa mutta en olisi ihan odottanut että se hyppää pallolle suorilta ja tekee siinä kieppejä sujuvasti jo ensimmäisellä kerralla! Tosin toheltaessaan Mosku ehti lentää pallon päältä monta kertaa, mutta pikkuhiljaa se oppi käyttäytymään sen päällä hiukan rauhallisemmin kun ei tohelluksesta saanut palkkaa. Myös pakittaminen alkoi sujua jo yllättävän hyvin vaikkei sitä olla aiemmin tehty.

Ettei uudet haasteet nyt tähän jäisi, käytiin testaamassa Pihlan kanssa ensimmäistä kertaa pyöräilyä ja se oli rakkautta se! Pihla ei ehtinyt pyörää sen kummemmin ihmetellä kun tajusi että kerrankin saa vetää ja juosta minkä koivista irtoaa ja sehän juoksi.. juoksisi varmaan vieläkin jos ei kurja omistaja olisi lopettanut hupia kesken ;) Pyöräilyä jatketaan varmasti mutta sen verran pitää välineisiin sijoittaa että springeri on tulevaisuudessa ehdoton, tulee vetokin koiralle sopivammalta korkeudelta kun ei tarvi pitää hihnaa kädessä kiinni (ja on myös turvallisempaa..).

Lauantaina matkaankin kohti Nurmesta ja lappalaiskoirien erikoisnäyttelyä, toivottavasti nähdään siellä!
Omat koirat jäävät kaikki kotiin kasvattelemaan karvojaan joten ainoastaan Nella (Hengenheimon Aavistus) lähtee matkaseuraksi.
Nella kävikin hakemassa rokotukset eläinlääkärillä sopivasti ennen reissua ja sydänkuuntelu oli täysin puhdas! Nellallahan kuului pentuna vaimea sivuääni joka on onneksi kasvun myötä poistunut, mahtava juttu! :) Myös Martalla (H. Ajatus) kuului aivan pienenä vaimea sivuääni, mutta sen kohtaloa saa vielä hetken jännäillä kunnes Marttakin ehtii rokotuksille. Nellan tulos huojensi kyllä huolta tyttöjen terveydestä kummasti, toivotaan että Martallakin olisi ollut samanlainen puppy murmur.

Toivon kovasti että lauantaina olevassa kevätkokouksessa olisi paljon ihmisiä päättämässä tulevista pevisoista, ainoastaan äänestämällä voi vaikuttaa!

Sumuiset sunnuntait

Otettiinkin koiruuksien kanssa suunnitelmista poiketen tänään oikein rennosti, nukuttiin pitkään ja tyttöset retkottivat kainalossa onnellisina puoleen päivään asti. Viimein kun saatiin revittyä itsemme sängyn pohjalta, suuntasimme peltorällätyksen kautta mummolaan moikkaamaan loppua laumaa.

Mukavaa sunnuntaita kaikille!

Mukavia suunnitelmia keväälle

Olen tässä viime päivät plärännyt kalenteria ja suunnitellut kevättä. Kummasti sitä alkaa melkein kaikki viikonloput täyttyä hiljalleen koiramaisesta puuhastelusta ja olenkin tässä kehitellyt ideoita kaikenlaiseen uuteen ja innostavaan.

Lähimpien suunnitelmien kohde löytyykin jo viikon päästä olevasta kevään erikoisnäyttelystä, jonne matkataan Oonan ja Nella-kasvatin (H. Aavistus) kanssa. Kävinkin kurkkaamassa miltä Nella näyttää ja sehän olikin tällä hetkellä hyvässä karvassa toisin kuin suurin osa muista sisaruksista. En olekkaan Nellaa hetkeen nähnyt ja on se kyllä ihana tyttö, köllötteli melkein koko vierailun vieressä rapsuteltavana ja täyttää paikkansa perhekoirana hienosti.

Tässä vielä kuva tulevasta reissukaverista :)

Tulin ilmoitelleeksi muitakin koiria jo näyttelyihin vaikka karvatilanne on tällä hetkellä koko sakilla aika onneton, mutta eipä tässä muu auta kun elää toivossa että ennen näyttelyitä ehtii edes jonkinmoinen karvapeite kasvaa takaisin..

Tein tulevia näyttelyitä (ja osittain muitakin harrasteita) varten myös sellaisia valmisteluita, että ostin viimein uuden kevythäkin vanhan aivan liian kovia kokeneen tilalle. Itseasiassa vanha kevythäkki tuli meille jo valmiiksi käytettynä ja luukkuun oli joku reipas tehnyt reikiä jotka onneksi sai aika vähällä vaivalla parsittua kasaan. Hetki reikien paikkaamisen jälkeen koitin sitä vimmalla laittaa kasaan ja sain hajoitettua yhden muoviosista niin että se ei pysy enää pystyssä kuin ilmastointiteipin voimin. Häkki onkin ollut viime ajat eteisessä jotta kuraiset ja märät koirat saa sinne kätevästi kuivamaan, kunnes tässä yhtenä päivänä toinen kissoista oli saanut loistoidean ja pissinyt sen päälle, eikä tunnetusti se ihana tuoksu lähdekkään ihan helpolla pois kun ei häkkiä saa minnekkään likoamaankaan.. joten kenties olisi aika vanhan häkin matkata kaatopaikalle, kerran noin huono-onnisen kohtalon omistaa ettei vaan suostu koskaan olemaan käyttökunnossa.

Parin viikon touhuilut

Jostain kumman syystä allekirjoittaneeseen on iskenyt tänään pahemman luokan vimma tehdä ja touhuta, taitaa sisäinen kello huutaa jo kevättä vaikka pihalla onkin vaihtelevan talviset kelit. Tietokoneelle ei ole ehtinyt istahtaa pitkään aikaan ajan kanssa, joten tässä nyt seurauksena kunnon kilometripostaus.

Käytiin viikko sitten sunnuntaina kurvaamassa täyttä haipakkaa hakutreeneihin tyttöjen kanssa etsiskelemään niitä täysin suuntavaistottomia ja helposti hukkuvia naapurintätejä. Hippu oli taas täynnä intoa ja teki töitä tosi hienosti, ensimmäinen hukkunut löytyi 2 min sisällä autolta lähdöstä eikä se toinenkaan jäänyt metsikköön maatumaan.. Vaikka koitinkin tätä kovasti torpata olettamalla kadonneen olevan toisessa suunnassa ja näin ollen ohjasin Hipsutinta väärään suuntaan (ja taas jälleen kerran, ei pitäisi ikinä olettaa mitään vaan luottaa koiraan ja pysyä etsintäsuunnitelmassa!!), mutta saipahan koira tehdä kunnolla töitä, löytyi se maalimieskin kun tajusin päästää koiran menemään oikeaan suuntaan.

Mukaan oli jostain syystä tullut yksi ylimääräinen palkkapurkki joten päätin ottaa Pihlankin kirmailemaan yhdelle maalimiehelle ja sinnehän se suuntasikin täyttä kyytiä kun tajusin tällä kertaa pistää sen odottamaan ja rauhottumaan hetkeksi jotta saadaan nenä auki eikä vaan vouhoteta pitkin poikin päättömänä. Maalimies oli melkein kokonaan piilossa ison kiven takana eikä Pihla osaa vielä ilmaistakkaan, mutta mitäpä tuosta kun ainakaan tällä hetkellä meillä ei ole mitään tavoitteita etsintähommiin, kunhan pidetään hauskaa. Saa nähdä rauhoittuuko Pihla aikuistuessaan sen verran että malttaa keskittyä hajujen maailmaan tarkemmin, jos niin käy niin sitten katsellaan jos alkaisimme panostaa hakuun enemmänkin.

Lopuksi Pihla pääsi tutustumaan pieneen Lyyti-poroon, jonka mielestä Pihlis tosin oli hurjan pelottava kiljuva peto. Pihlis ei ihan täysin ymmärtänyt miksei pikkukaveri leiki vaikka kaikkensa yrittää, mutta ehkäpä kaksikosta tulee vielä joku päivä hyvät ystävät kun saavat rauhassa tutustua. :)

Oltiin myös tässä yhtenä tiistaina mustien (eli Moskun ja Hipun) kanssa tokoilemassa.
Mosku oli hyvin kuulolla mutta hieman kärsimättömän oloinen, olisi pitänyt tehdä sen kanssa pitempi lenkki ennen treenejä jotta se olisi ehtinyt vähän enemmän rauhoittua, nyt kun ehdin tehdä vain nopean pissatuksen kun aikataulu oli jälleen kerran todella tiukka.. Tokossa harjoiteltiin varsinkin paikallaan olemista jota ei olla oikeastaan sen kummemmin kotosalla ehdittykkään treenailla ja yllättäen hösöttöjä pysyikin ihan hyvin. Seuraamiset oli tällä kertaa taas ihan onnettomia, en tiedä miksi.. Pitäisi ehtiä useammin mummolaan treenailemaan poikia jottei ihan kaikki oppiminen kaatuisi ohjattuihin harjoituksiin. Olen miettinyt että voisi alkaa totutella poikia naksuttimeenkin kun varsinkin Mosku on sen verran vauhdikas tapaus ettei muuten meinaa ehtiä palkkaamaan oikeassa kohtaa.

Hippu oli tokossa varsin hyväntuulinen mutta sekin jostain syystä varsin kärsimätön, sivulla ei olisi jaksanut pysyä kuin hetken ja muutenkin se tuntui hösöttävän normaalia enemmän. Paikkamakuu (3min) tosin onnistui tosi hyvin ottaen huomioon että sen vieressa makaava koira lähti useampaan kertaan. Seuraamiset oli tosi hyviä mutta liikkeestä maahan oli tällä kertaa jostain syystä hurjan vaikea vaikka viimeksi se meni jo ihan hyvin. Istu-käsky oli myös kadonnut Hipun päästä kokonaan, otus vaan tuijotti tyhjällä katseella nakin kuvat silmissä kiiluen kun sitä pyysin.. Taitaa olla koiriinkin iskenyt samanlainen keväinen sähellys kuin omistajaansa, eipä tälle muuta selitystä voi olla.

Viime viikon torstaina mentiin ensin aksaamaan Pihlan kanssa ja sitten doboon Hipun kanssa.
Agility oli vähän normaalista poikkeavaa kun muita ryhmäläisiä ei ollut päässyt paikalle joten meidän laitettiin toiseen ryhmään, joka olikin ihan kiinnostavaa vaihtelua. Tehtiin tällä kertaa aika simppelejä juttuja koska muut ryhmäläiset olivat meitä edistyneempiä ja rata koostui monesta esteestä mitä ei olla vielä opeteltu, mutta hyvä näin, pääsin palkkaamaan usein ja saatiin todella onnistuneita suorituksia aikaan. Pihla sai kehuja nopeudesta ja oli innokas sekä hyvin kuulolla. Minäkin pysyin melkein joka kerta matkassa mukana!

Ettei nyt mene ihan historian puolelle niin onhan sitä ehditty vähän tälläkin viikolla touhuilla vaikka tiistain doboilut jäi väliin selän kipeytymisen takia ja keskiviikko vietettiinkin sitten päänsäryn kourissa sängyn pohjalla.. Torstaina oltiin Pihlan kanssa ohjatuissa agi treeneissä ja ihan hyvin meni vaikka se olikin melkoisen railakkaalla tuulella ja jo siinä ehti parit kirosanatkin ilmoille lennellä kun Pihla ei ihan taas jaksanut odotella omistajan ohjeistusta ja meinasi juoksennella moikkaamaan koirakavereita. Oma moka, myönnettäköön. Tehtiin keinua ja muuten meni tosi hyvin mutta kontakteja pitää harjoitella lisää. Ohjaaminen oli tällä kertaa ihan siedettävää vaikka pariin kertaan iski kesken juoksun kunnon kuuppajumi eikä yhtään muistunut mieleen minne sitä pitikään seuraavaksi suunnata. Olen nyt alkanut huomaamaan että ollaan Pihlan kanssa alettu oppia toistemme tavoille ja se kyllä varsin tarkkaan menee minne pyydän, jos ohjaan edes jotenkuten oikein.

Sen verran jäi kuitenkin hampaankoloon että mentiin perjantaina vapaavuorolle hinkkaamaan lisää ja ilmeisesti mitä useamman päivän Pihlan kanssa vääntää putkeen sitä paremmin se sujuu. Tällä kertaa se oli aivan mahtava ja jotenkin yhteistyö toimi älyttömän hyvin, tosin yksin treenatessa se ei joudu odottelemaan ja luulempa että siitä se on kiinni. Kyllähän sitä vähempikin riepoo kun joutuu katselemaan mukamas rauhassa kun muut pitää kivaa, ei sovi prinsessalle ollenkaan. Olen myös huomannut että viime kertoina Pihla on alkanut irtoamaan kauemmas ja hakeutumaan esteille paremmin, joten kehitystä on havaittavissa!

En tähän postaukseen viitsinyt enää lähteä kuvia tunkemaan, mutta seuraavalla kerralla sitten, lupaan!

Keinuva pallomeri

Viljo majaili meillä loppujen lopuksi neljä päivää Pihlan kaverina ja ehdittiinkin touhuilla sen kanssa kaikenlaista. Arjen asioissa keskityttiin saamaan hihnakäytöstä vähän tasaisemmaksi ja mukavasti edistyttiinkin siihen pisteeseen että kaksikon kanssa pystyy lenkkeilemään ilman ylimääräistä nykimistä ja viuhtomista, ovensuissa osataan nyt odottaa ja pyytää lupaa sekä saatiin ihmisten johtajuutta vahvistettua. Kiltti poikahan Viljo on mutta kummasti alkaa miehisyys jo kolkutella ovella siihen malliin että asioita saa muistutella aiempaa jämäkämmin, mutta ennakko-odotuksistani huolimatta lauman teineimmät koirat olivatkin yhdessä toimiva parivaljakko ja ne käyttäytyivät paljon paremmin kuin luulin.

Laumamme kömpelöimmästä koheltajasta, Viljosta, on tullut kasvaessaan uskomattoman nopea ja ketterä kiituri! En olisi ikinä uskonut, mutta on kai se todettava että pikku konkkalonkka on nykyään sakin nopein kun se on oppinut hallitsemaan kehoaan paremmin ja kummasti lihaksiakin on siihen tarttunut mukavasti.

Tiistaina otinkin muskelimiehen mukaani doboon, jossa se ei ole käynyt lokakuun(?) jälkeen. Viljo selkeästi muisti mitä siellä ollaan tekemässä ja ikä on näköjään tuonut hurjasti rohkeutta joka näkyi siinä että tyyppi oli innokkasti tarjoamassa erilaisia toimintoja. Viljon kanssa ei koskaan olla kokeiltu puolipalloja, mutta niillekkin se hakeutui itse ja tarkasti asetteli jalkansa puolipallojen päälle. Odottelut se istuskeli rauhakseen ja touhuillessa se oli hyvin motivoitunut. Kun doboilin sen kanssa se sai olla vapaana eikä Viljolla tullut mieleenkään lähteä huitomaan koirakavereiden luokse, eikä se vouhkannut vaikka paikalla oli muitakin innokkaita uroksia. Hieno pikkumies! Viljo on kyllä juuri niitä koiria joiden kanssa on helppo ja ihana touhuilla kaikenlaista, vaikkei ihan niin överi turbokiituri olekkaan kuin Pihla ja Mosku (ja hyvä niin, kolme olisi jo liikaa! ;) ).

Torstaina käytiin saan agiliitelemässä Pihlan kanssa ja tällä kertaa päästiinkin kokeilemaan ihan uusia juttuja!
Taidettiin aloitella pöytään tutustumisella ja eipä siinä ehtinyt kissaa sanoa kun Pihlis oli jo pöydällä huiskuttelemassa häntäänsä, tehtiin pari palkkausta pöydällä ja sen jälkeen se oppi jo mitä se tarkoittaa ja hakeutui sinne omatoimisesti.
Harjoiteltiin pöydän yhteydessä putkille hakeutumista kauempaa ja persjättöä joka sujui myöskin todella hyvin, vaikka sain kyllä taas juosta henkeni edestä ettei tullut kolaria.. Vähennettiin myös palkkausta kepeillä ja jo sujuu 6 keppiä pelkällä loppupalkalla ja hyvin pienillä avuilla!
Lopuksi alettiin opetella keinua, aluksi palkattiin sen kolahduksesta, sitten siitä että Pihla astuu siihen niin että se liikahtaa vaan vähän ja kokoajan vaikeuttaen päästiin noin kymmenessä minuutissa siihen että Pihla tekee matalan keinun intoa puhkuen ilman ripaustakaan epävarmuutta! Olen aika varma että sen lisäksi että Pihla on luonnostaankin sen verran rämäpää ettei pikkujutut sitä hätkäytä, on doboilusta ollut huimasti hyötyä agilityssä, Pihla kun hallitsee kehonsa todella hyvin kovassakin vauhdissa eikä ole millänsäkkään keikkuvista ja hetkuvista alustoista. Saatiin kotiläksyiksi perehtyä lisää kontaktien opetukseen ja ollaankin alettu perehtymään lisää 2on2off-menetelmään.

Pihlan pään menoksi on keväälle/kesälle suunnitteilla vähän enemmänkin agitouhuilua, mutta niistä lisää kun saan suunnitelmat jotakuinkin varmistettua.

Ronja ja emänsä Sara olivat lauantaina Annikan kanssa Seinäjoella näyttelyssä.
Tyttösillä oli mennyt hienosti, Ronja JUN ERI 2 ja Sara AVO ERI 4!

Sain myös omat näyttelysuunnitelmat siihen pisteeseen että menin ja ilmoitin Oonan sekä Nellan (Hengenheimon Aavistus) keväterkkariin. Kaikki muut omat koirat ovat niin bikineissä etten niitä viitsi Nurmekseen asti raahailla (ja Oonakin alkoi nyt pudotella..) että ei voi olla kuin todella onnellinen että sainkin kasvatin reissukaveriksi! :) Ihanaa kun on taas tiedossa mukava reissu mitä odotella!

Paluu hiljaisuuden jälkeen

Täältä suunnasta ei olekkaan hetkeen mitään "kuulunut", syynä allekirjoittaneen kolmen päivän loma joka vietettiin kepon kanssa kahdestaan - pitkästä aikaa kokonaan ilman omia karvaisia kavereita.

Viime viikolla vain Pihla oli harrastelemassa, tiistaina dobossa ja torstaina agilityssä.

Doboilu meni taas innokkaasti ja ilman ongelmia, tällä kertaa otin nollatoleranssin viuhotukseen jota Pihla tuppaa harrastamaan toisinaan odotellessaan kun on ihmisten vuoro doboilla. Tiukemmasta kurista oli selkeästi hyötyä ja se malttoi odotella maaten tai istuen ainakin lähes äänettä vaikka oli kotoa lähtiessä todella aktiivisella tuulella.

Torstain agilityssä kurin tiukkeneminen taas näkyi negatiivisesti ja yhteistyö Pihlan kanssa ei sujunut ihan niin täydellisesti kuin olisi voinut. Sinänsä tulos ei ollut mitenkään järkyttävän huonoa mutta kyllä selkeästi huomaa että Pihliksen kanssa pitää vielä etsiskellä sitä kultaista keskitietä kurin ja rennon hömppäilyn välillä. Jos Pihlalle antaa liikaa löysää se tuppaa käyttämään sitä hyödykseen ja törttöilemään, mutta jos on liian tiukka niin se ei tee asioita yhtä omatoimisen innokkaasti ja rennosti kuin voisi eli tässäkin asiassa on hihnan tällä päällä vielä kehityttävää. Pihla on varsin lupaava tapaus harrastuskoirana mutta sehän saakin omistajan muuttumaan ehkä liian vaativaksi varsinkin sen nuori ikä huomioiden ja kummasti perfektionismi nostaa päätään jostakin.. luulempa että tämän kerran agilityn epätäydellisyyteen vaikutti myös se että minulla pyöri ajatukset jo tulevassa lomassa enkä ollut Pihlan mielestä hetkittäin ihan tarpeeksi skarppina, jolloin se räpättikin minulle että koitas emäntä nyt keskittyä ;)

Lomailusta intoutuneena päätin ottaa "mummolasta" hoidosta hieman erilaisen parivaljakon meille kotiin ja tämän näköinen kaksikko onkin meillä nyt ainakin hetken aikaa. Tyyppien touhuiluista tulee varmastikkin jonkinmoista postausta tällä viikolla.

Mosku poroneitien paimenena

Tänään oli vielä sen verran valoisaa kun pääsin töistä että päätin pyytää meille lenkkiseuraa naapurista ja suunnata jälleen kerran ihanan jäiselle, märälle ja sohjoiselle pellolle. Omasta laumasta lenkille mukaan valikoitui Mosku koska se ei ole vielä aiemmin tutustunut naapurin porotyttöihin, Minttuun (Mökötuvan Metku-Minttu) ja Saagaan (Mökötuvan Ylevä-Saaga) jotka ovat lopulle laumalle jotakuinkin vakioseuraa. Lisätietoja lenkkikavereista löytää täältä.

Valmistauduin henkisesti siihen että vasta vähän vieraita koiria nähnyt Mosse vouhkaa ja intoilee tyttöjen seurassa mutta sehän olikin todella lunkisti matkan joka kuljettiin hihnassa pellolle - ahh, niin järkevä nuori mies! Pellolla kolmikko saikin rallatella vapaana ja alun ystävällisten moikkailujen jälkeen poroset suuntasivat myyrästämään ja Mosse reippaana poikana pääasiassa juoksi narttujen ja ihmisten välillä ihmeissään kun nämä koirat eivät käyttäydykkään samalla tavalla kun aiemmat koirakaverit - eli leiki ja nujua sen kanssa juosten päättömästi pitkin poikin.. Mosku oli hyvin kuulolla ja pysyi itse lähes kokoajan sopivan lähellä, jos huiteli kauemmas niin tuli heti käskystä täyttä kyytiä luokse.

Sen pitemmittä puheitta, tässä kuvia kolmikon touhuiluista (Kuvaaja Hanna Kolari):

Kiitokset "naapuriin" lenkkiseurasta ja kuvista, otetaan pian uusiksi!

Pojat tutustuvat etsintään

Tänään päätin vaihtelun vuoksi napata pojat mukaan hakutreeneihin kun Hipulla on ollut tällä viikolla aktiviteetteja ihan riittävästi.

Kumpaakin nakitettiin ja lopuksi laitettiin yksi "kadonnut" hieman kauemmas kissanruuan kanssa jotta näin miten tyypit hakeutuu maalimiehille ja osaako ne käyttää nenäänsä yhtään. Tämä toimintamalli siksi että näin heti onko etsintä niille luontevaa ja olihan se! Kumpikin käyttäytyi hyvin samalla tavalla, nakit haettiin iloisina häntä huiskaten ja kauempana olevalle maalimiehelle hakeuduttiin reippaasti nenää käyttäen ihan kuin ne olisivat tienneet mitä pitää tehdä, vaikka niille ei koskaan mitään tälläistä olla tehty aiemmin. Eli varsin lupaavalta vaikuttaa ainakin tässä kohtaa!

Hakutreenien jälkeen tuuppasin neljä nuorinta koiraa autoon ja vein ne isolle pellolle rallattamaan, porukalla oli huisin hauskaa kiitäessään sohjoista peltoa pitkin poikin.. kuvia ei valitettavasti ole kuin yksi autossa otettu kun alkoi jo hämärtää siihen malliin ettei kamera olisi pysynyt kiiturien perässä. Matkaa pellolle ei ole kuin pari kilometriä joten nelikko matkusti ihan tyytyväisenä hieman ahtaassa häkissä :)

Mukavaa ja rentoa sunnuntaita kaikille!

Kaljun kelin kuvapostaus

Ystävyyttä ja liitelyä

Hippu, joka meidän laumasta lukee ihmisiä tarkiten ja aina tarjoaa immeisille hellyyttä ja rakkautta kun sitä eniten kaipaa, oli keskiviikkona äitini kanssa tutustumassa ensimmäistä kertaa kaverikoirailuun.

Hippu ei ole aiemmin sen kummemmin ollut missään harrastuksissa tai muissa kenenkään muun kuin minun kanssa, jonka takia alunperin olin menossa kaksikon mukaan neuvomaan tarvittaessa, mutta jäinkin kotiin kun järkyttävä kipu jyskytti ohimossa siihen malliin ettei juuri muita vaihtoehtoja jäänyt kuin vetäistä kipulääkettä naamariin ja kömpiä peiton alle päiväunille. Mutta eipä siinä, hyvinhän niillä oli mennyt ilmankin minua ja ehkäpä tästä tulee vielä mukava yhteinen harrastus äidille ja Hipulle. Kaksikko tulee varmaan vierailemaan pääasiassa vanhusten luona. Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan!

Torstaina olikin sitten luvassa agiliitelyä Pihlan kanssa.
Pihlis oli normaali innokas itsensä ja teki samoja pätkiä kymmenen kertaa putkeen kun omistaja töpeksi, töppäili ja tönötti kun unohti kesken juoksemisen seuraavan esteen. Koin aikas pahaa turhautumista mutta alkoihan se viimein tunnin lopulla sujua jotenkuten, mutta ei päästy tekemään ollenkaan yhteen pätkään kokonaista rataa Pihlasta riippumattomista syistä.. Vieläkin riepoo ihan kunnolla, mutta onneksi Pihla ei toistosta tylsiinny ja palkkautui (väärin ohjattujen) esteiden suorittamisesta niin hyvin ettei tehty pahempaa vahinkoa. Päätin sitten ottaa härkää sarvista ja mennä perjantaina vapaavuorolaisena hinkkaamaan samaa rataa ja nyt olisi paras alkaa onnistumaan!

Agilityn jälkeen pistin kamat kasaan ja raahattiin maitohapoille juostut takapuolemme "mummolaan" vahtimaan loppua laumaa kun äiti lähtee viikonlopuksi reissaamaan. Ensitöikseni otin pojat kynsien leikkuuseen ja kampaukseen. Ensimmäistä kertaa Mosku makoili rentona sylissä kun leikkasin sen kynnet eikä sillä tullut mieleenkään harrastaa vastarintaa. Myös perusteellinen kampaus suoritettiin mallikelpoisesti ja näköjään siitäkin irtoilee karvaa ihan kunnolla, tällä hetkellä meidän sakista Oona onkin ainoa joka ei jätä jälkeensä karvatuppoja (vielä).

Perjantaina olikin sitten vapaavuoroilu Pihlan kanssa ja nappasin sitten Moskunkin mukaan ihmettelemään.
Viimein rata alkoi sujua Pihlan kanssa kun sitä oli edellisen illan pohdiskellut ja meno alkoikin olla ihan näppärää! Pieniä mokia tuli toisinaan mutta noin pääpiirteittäin meni ihan hyvin. Mosku pääsi tekemään parit hypyt ja kokeiltiin putkea, se oli hyvin kuulolla ja sillä oli kivaa eli ihan onnistunut reissu kaikenkaikkiaan!

Agilitystä minulla on videokin olemassa, mutta sen ilmestyy jonnekkin tulevaisuudessa - jos ei pahemman luokan itsesensuuri iske.

Mitä mää ny sillee määny mitää tiärä

Otsikko varmaan kuvastaa meidän konkkaronkan tokoilua aika vahvasti.

Tänään lähdettiin ilman sen kummempia ennakko-odotuksia (tai taitoja, eheh) Moskun kanssa ensimmäistä kertaa ikinä ohjattuun tokoon ja Hippukin pääsi kuukausien tauon jälkeen säheltämään "edistyneempien" ryhmään.

Mossen kanssa hallille saapuessa hihnan vähemmän karvainen pää oli jälleen aivot narikassa kun tulikin yllärinä tuttuja vastaan ja Mosse päätti ottaa tilanteen hanskaan pienellä urinalla toiselle vouhkaavalle urokselle. Tästä voin taas kerran kiittää omaa hölmöyttäni, jippijaijei ja sulkia hattuun. Vielä kun sitä oppisi joku päivä muistamaan että viittasankarille pitää toisinaan varsinkin uusissa tilanteissa muistuttaa että minä hoidan täällä(kin!) päätöksien tekemisen eikä Mosku, vaikka se onkin menneisyydessään siihen tottunut. 

No urinat loppui lyhyeen kun ärähdin sille kunnolla eikä törttöilyihin enää palattu, eikä se oikeastaan huomioinut muiden koirien olemassaoloakaan vaan keskittyi ihan täysillä minuun! Mosku on sinänsä hyvin sosiaalinen tapaus mutta nuorien urosten tapaan se toisinaan urpoilee ja puhuu vielä melko kankeasti koiraa menneisyytensä takia. Kuitenkin se on tullut kaikkien koirien kanssa toimeen joihin on saanut rauhassa tutustua ja onkin meidän koirista ehkä se väsymättömin leikkijä.

Palkkana toimi sormet nakit, häntä heilui innosta koko tunnin ajan eikä tälläkään kertaa väsymisen merkkejä havaittu. 

Luoksepäästävyyttä sille ei ole koskaan tehty, mutta siinä sivulla se napotti (nakkikäsi apuna), eikä hievahtanutkaan kun sitä tultiin kopeloimaan. Tämä on meille iso saavutus, Mosku päätti luottaa minuun ja täysin vieraaseen ihmiseen uudessa tilanteessa hetkeäkään epäröimättä! 

Harjoiteltiin myös perusasentoa jonka se toisti ainakin 15 kertaa putkeen eikä kyllästynyt (ja tässä kohtaa voidaan heittää romukoppaan luulot siitä että kaikki lappalaiset kestää huonosti toistoja) ja hallitsi takapuoltaan yllättävän hyvin harjoituksen määrään nähden, vielä se tässäkin tarvii apuja mutta kehitystä on tapahtunut todella paljon.

Treenattiin kovasti myös kontaktia, jota se hakee hyvin luontaisesti mutta sille on melko vaikeaa luopua nakkikäden kyttäyksestä. Jos minulla ei ole namia niin se ottaa kontaktia hyvin ja pyytää sillä lupaa esim. ovista kuljettaessa, mutta nytkin saatiin siihen jo kivasti kestoa. Treeniä, treeniä, niin hyvä siitä tulee!

Viimeisenä harjoitteena oli seuraaminen jota tehtiin niin että koirakot olivat ringissä ja vuorotellen pujoiteltiin muita koirakoita seuraten. Tässä ei ollut mitään ongelmaa, Mosse oli kiinnostunut vain minusta muiden mennessä ohi eikä sen keskittyminen herpaantunut vaikka muut ohittaessaan saattoivat nuuskaistakkin sitä ihan kunnolla. Kun oli meidän vuoro seurauttaa pelasin varman päälle ja pidin nakkia vasemmassa kädessä ja palkkasin aina kun se seurasi oikeassa kohdassa. Vielä Mosku vähän pomppi ja kokeili soheltaa, mutta hihna ei kiristynyt kertaakaan, minä sain tässäkin jakamattoman huomion ja se seurasi yllättävän pitkiä pätkiä nätisti!

Mosku jälleen kerran yllätti minut ihan kunnolla, en olisi ikinä uskonut että se käyttäytyy noin hienosti jo ensimmäisellä kerralla!

Hipun kanssa tehtiin samalta pohjalta treeniä kuin Moskun kanssa, mutta hieman vaikeuttaen ja lisäksi otettiin liikkeestä maahan menoa ja seisomista. Seuraamiset oli ihan hyviä (jos joku vain oppisi kävelemään suoraan, köh köh) ja käännöksissäkin se pysyi ihan hyvin mukana. Liikkeestä maahan menoa ollaan harjoiteltu pariin kertaan ja se sujui ihan hyvin melkein ilman apuja, mutta seisomisen kanssa takkusikin jonkin verran. Pitää varmaan opettaa sille kokonaan oma käsky tokoon kun aiemmin olen käyttänyt samaa kuin näyttelyissä ja se tuntuu sekoittavan ihan liikaa.. varsinkin kun olen opettanut sille että jos itse liikahdan pois niin se korjaa asentoaan eli käytännössä siirtää pelkkiä etutassuja askeleen eteenpäin. 

Hipulla vaikutti olevan hurjan hauskaa ja se oli varsin innokas touhuilemaan, saa nähdä jos sitä ehtisi jatkossa useamminkin tokoilemaan.

Pahoittelut mahdollisista kirjoitusvihreistä, tänään on ollut piiiiitkä päivä ja kummasti väsymys alkaa painaa koko sakin silmiä. Palaillaan!



..ja melkein unohdin tärkeimmän! Tänään varmistui että A-pennut ovat myös Pompentaudin suhteen terveitä vanhempiensa perusteella, kun nyt isäkin on testattu. Mahtava juttu!

Hakuilua ja hapuilua

Sunnuntaina oli taas hakutreenit Hipun kanssa.
Se oli jälleen iloinen, vauhdikas ja motivoitunut. Ilmaisut olivat tosi hyviä ja töitä tehtiin jatkuvalla innolla vaikka toista kadonnutta saikin etsiä hetken pidempään. Palkkana toimi tällä kertaa lihapullat ja tehtiin pientä vaihtelua ja se sai yhden pullan kadonneelta ja toisen minulta. No problem here.

Kun Pihlakin sattui olemaan mukana niin ajattelin että kokeillaan nyt senkin kanssa, no tulipahan ainakin vahvistusta sille miksi tämä ei ole Pihliksen ykköslaji... tosin iloisesti sekin maalimiehille menee, mutta eihän sitä ehdi mitään nenähommia tehdä kun juoksee tuhatta ja sataa pitkin poikin. Toisen maalimiehen se bongasi mutta tuli pyytämään multa lupaa mennä, mistä yllätyin! Ilmeisesti tapakoulutus on mennyt vähän liian hyvin perille tässä kohtaa, mutta eipä sillä ole sen kummempaa merkitystä kun luulen että Pihlan hakuilut (tai hapuilut) oli nyt ainakin toistaiseksi tässä ja toinen pojista saa jatkaa sen tilalla. Ompahan sitten enemmän aikaa panostaa Pihlan kanssa agilityyn ja tokoon mitkä on sille luontevampia lajeja.

Treenien jälkeen käytiin pellolla nollaamassa päättömän viuhotuksen merkeissä ja pari päivää sitten pesty Hippu pyöri useammassakin kohdassa, ainakaan omistajan nenään sattuvia uusia ödöörejä ei kuitenkaan kannettu kotiin asti. Sää on ollut viimeaikoina melkoisen vaihteleva ja satuttiinkin pellolle juuri kun taivaalta tipahteli jättimäisiä märkiä lämpäreitä.

Tälle viikolle onkin suunnitteilla vaihteeksi melkoisen koiramaista menoa ja tutustutaan ihan uuteen harrastukseen, mutta tästä lisää myöhemmin!

PUTKEEN!! EIKU! HYPPY!!!

Otsikko kertoo varmaan aika vahvasti tämän agitaiturin sähellyksen sekaiset fiilikset Pihlan tämän päivän treenien jäljiltä. Koirahan oli aivan mahtava, kurin hölläys ja iloinen touhottelu parin edellisen päivän aikana ilmeisesti vaikutti Pihlaan varsin positiivisesti ja se teki kaikkensa!

Kuvassa osa agivarustuksesta, parit viime kerrat mukana on kulkenut kasa nakkeja, Pihlan rrrrrakastama juuttipatukka sekä jatkuvassa arkikäytössä oleva panta ja hihna - rinsessalle sopivaan tyyliin, tietty!

Itse hakkasin päätä seinään ohjauksen kanssa mutta alkoihan ne takaakierrot ja valssaukset onnistua viimein siihen malliin että pystyttiin tekemään pidempää kuuden esteen pätkää (4xhyppy & 2xputki) ilman pahempia mokia mun osalta ja vauhtiakin löytyi kummasti.. joka nyt ei ole tuli takaliston alla syntyneelle Pihlalle mikään yllätys, mutta jopa hihnan toisesta päästä löytyvä Kömpelyyden Kuningatar pysyi pystyssä ja menossakin mukana. Kummasti se omakin tasapaino ja kehonhallinta näemmä kehittyy kun harrastaa doboa ja kirmailee Hipun perässä pimeässä metsikössä hakutreenien muodossa.

Kaikista eniten olen kyllä tyytyväinen siihen että Pihla kestää toistoja todella hyvin eikä sen into siitä sen kummemmin laske vaikka joutuisimmekin hinkkaamaan samaa asiaa moneen kertaan ohjaajan osaamattomuuden takia.

Agiliitelyn jälkeen kurvattiin "mummolaan" ja samalla tein pienet tokotreenit jätkille. Pikkuhiljaa istu-maahan-seiso-vaihdot ja sivu sekä seuraaminen alkavat onnistua ihan mallikkaasti, hauskasti veljeksillä on kuitenkin täysin erilaiset tavat oppia ja suorittaa. Mosku touhuaa tosikkona kieli keskellä suuta niin vauhdikkaasti ja ponnekkaasti kuin vain osaa. Sille menee asiat parilla toistolla perille ja se tarjoaakin niitä varsin itsenäisesti. Viljo taas on rennon letkeä humputtelija joka touhuaa aina häntä huiskuten, sille ei ole niin tärkeään tehdä asioita niin millilleen oikein, kunhan saa yhdessä pitää kivaa. Palkkautumisen osalta ne ovat varsin samanlaisia.

Tiistaina käytiin Pihlan kanssa dobossa jossa ollaan edetty siihen asti että kurreilukin (etujalat ilmassa "istuminen") onnistuu pallon päällä ilman sen kummempaa tukea. Motivaatio oli taas ihan kohdillaan vaikka se vähän vouhkailihin odotellessaan. Ensi viikolla onkin dobo tauolla ja suunnataan varmaan tokoilemaan pitkän tauon jälkeen.

Iltapuhteiksi treenailtiin paikkamakuuta muutamia minuutteja ruuan odottelun merkeissä, tämähän on ainakin mun ja Hipun ehdoton inhokki - kummatkin on niin kärsimättömiä tyyppejä että kummasti treenailu aina jää. Nyt päätin että koitetaan joka päivä treenaillaan sitä erilaisissa tilanteissa jotta siitä tulisi varma, sinänsä olen kyllä onnellinen että Hippu ei ikinä ole lähtenyt toisten koirien luo tai muuten huitomaan kylille, se vaan tahtoo kovasti tulla mun luokse (tai ruuan luo jos sitä sattuu naaman edessä olemaan). Pihlan olemattomaan treenimäärään verrattuna se on ollut ihan näppärä tönöttäjä ainakin tähän asti.

Jos jollain on kysyttävää tai toiveita postausten suhteen niin ei muuta kun kommenttia tähän suuntaan! 

Mustat salamat seikkailee

Ronja oli käynyt korkkaamassa tänään agikilpailut Annikan kanssa supermölleissä. Yhdestä esteestä oli menty ohi mutta muutoin oli mennyt mainiosti. Mahtavaa että Ronjalla on niin aktiivinen sijoituskoti, ei voi muuta kuin olla tyytyväinen! Kauheasti tsempityksiä Tampereelle, siitä se lähtee!

Myös muut mustat merkkarit pääsivät tänään touhuilemaan, Hippu pääsi metsään etsimään (jälleen kerran!) kadonneita "naapurintätejä" ja Mosku samalla reissulla nakkirinkiin saamaan mukavia kokemuksia vieraista.

Äärimmäisen huono kuva koiruuksista autossa treenikamojen kanssa. Mukana raahaillaan yleensä ainakin liivejä itselle ja koiralle, koiran liiveihin on kiinnitetty karhukello ja punaiset valot jotta sen sijainnin hahmottaminen on helpompaa. Mukana kulkee myös istuinalusta/retkipatja, viltti/pressu, taskulamppu, kartta alueesta, kompassi, juomista, pieni ensiapulaukku, koiran palkat, juomakuppi ja tällä kertaa myös Fit Dogin palautusjuomaa jota testaillaan. Kokemuksen kautta olen oppinut että vaihtovaatteita on hyvä löytyä autosta ja pieni lapio jolla kaivaa juuttunut auto lumesta ei ole myöskään huono idea.. Jotain varmaan vielä unohtui mutta olipa siinä jo listaa näin alkajaisiksi!

Hippu oli metsässä jälkeen aivan liekeissä! Ekalle maalimiehelle kiidettiin metsikön reunasta ilmavainun perässä ja hyvä ilmaisu alkoi heti kun se saapui maalimiehen luo. Ensin bongattu hukkunut oli autolta katsoen keskimmäinen eli yksi täti juostiin komeasti ohi mutta oikeastaan heti ensimmäiseltä päästyään se lähti määrätietoisesti ohi juostua kohti, varmalla ilmavainulla ja ilmaisu oli taas ihan täydellistä. Kolmas täti oli kaukana pimeässä metsikössä jonne Hippu suuntasi hetken hajua etsiskeltyään. Pressuun kääriytynyt maalimies oli tiheän kuusen alla ja ilmeisesti sen haju oli jäänyt enemmän muutaman metrin päässä olevan kannon viereiseen kuoppaan, sen luona Hippu ilmaisikin hieman epäilevän oloisena joka ei ole sille ollenkaan tyypillistä. Kun saavuin taskulampun kanssa paikalle Hippu huomasi virheensä ja sinkosi oikeaan paikkaan. Pientä hiottavaa vielä löytyy mutta tositilanteessa jokainen kadonnut olisi kyllä löytynyt, motivaatio oli kohdillaan, aikaa meni ehkä kymmenisen minuuttia (joku unohti taas katsoa kellosta..) ja alue oli samaa luokkaa kun peruskokeissa.
Vielä kun omistajalta löytyisi motivaatiota keskittyä paikallamakuun varmuuteen ja jonkin verran seuraamiseenkin niin kokeiden läpäisy olisi helppo nakki..

Moskun kanssa pääasiassa vaan vahvistettiin sitä että vieraat on pimeän metsikön laidassakin mukavia tyyppejä ja niihin kannattaa luottaa. Se sai omatoimisesti hakeutua vieraiden luo ja sai siitä kehuja ja palkkaa, aivan samaan tyyliin kun meillä yleensäkkin aloitetaan pelastuskoirien koulutus. Sitä en vielä tiedä tuleeko Moskusta sellaista, mutta tälläiset harjoitteet ovat sille kullanarvoisia.

Tällä kertaa sää suosi ainakin lumen vähyyden ja lämpimyyden takia, mutta vaatteet sai kyllä nopeasti ainakin kosteiksi märän lumen takia.. Mutta eipä pitäisi valittaa, yleensä tähän aikaan vuodesta pakkanen paukkuu siihen malliin ettei treenaaminen onnistu ollenkaan. Ei muuta kun innolla seuraavia treenejä kohti!

Mitä jäbä duunaa?!

Viime viikonloppuna Mosku oli ollut varsin tylsistyneen oloinen pitkistä lenkeistä ja velipojan kanssa painimisesta huolimatta, joten päätin että maanantaina tehdään jotain järkevää. Mosse oli harrastellut mm. aitajuoksua ja uuniin menoa odottavien kanojen maun tarkastusta viikonloppuna ja summamutikassa päädyttiin menemään näyttelytreeneihin kokeilemaan miten se reagoi kaikkeen uuteen. Mosku kun ei ole koskaan ollut hallissa ja vain kerran koiratapahtumassa useampien koirien parissa eikä vieraiden ihmisten kopeloitavana oleminenkaan ole sille mitään peruspullaa.

Moskuhan tuli meille reilut kaksi kuukautta sitten eikä tullessaan luottanut ihmisiin ollenkaan, oli päässyt kodissaan johtajan paikalle ja ahdistui jos sitä jollain tapaa kahlitsi - pannasta (sen mielestä liian pitkään) pitämisestä lähtien. Edistymisessä on otettu huimia harppauksia ja omaan makuun se on varsin tervepäinen ja lupaava harrastuskoira.

Näyttelytreeneihin saapuessa Mosku oli normaaliin tapaansa innoissaan häntä kippuralla eikä koiria täynnä olevaan halliinkaan meno sen fiilistä laskenut. Mosku on siitä hauska että sen kanssa pystyy kävelemään seuraten vaikka tappelevan koiralauman läpi kunhan nakkia löytyy taskusta. Mosse seisoa napotti näppäränä vaikka kuinka pitkään ja ensimmäinen "tuomarin" kopelointikin meni ihan ok, pientä urinaa se piti kivesten kokeilun kohdalla mutta se oli ihan mun omaa vikaa.. olisi pitänyt tajuta palkata sitä enemmän jotta se tajuaisi että tämäkin juttu on ihan ok. Seuraavilla kerroilla otin vian takaisin ja palkkasin ihan kunnolla jonka seurauksena Moskulla ei ollut enää mitään ongelmaa ja se oli iloisena käpälöitävänä. Välillä sitä unohtaa miten erilainen nuoruus Mossella on ollut omiin koiriin verrattuna kun sen käytös alkaa muistuttaa muuten jo niin normaalia ikäistään koiraa. Juoksutuksissa se oli intoa täynnä mutta alkoi se ravikin sieltä löytyä. Tunnin treenit venähti kahdeksi tunniksi kun ei väsymyksen tai kyllästymisen merkkejä näkynyt ja mulla oli odotellessa höpöttelyseurana Noora joka omistaa Hipun äidin Alman sekä Usva-pennun. Parin tunnin treenailut saivat kuitenkin aikaan tyytyväisenä nukkumaan menevän pikkumiehen ja hyvä niin.

Tiistaina doboiltiin Hipun kanssa. Hipulla on ollut nyt muutama viikko taukoa kaikesta touhuilusta ja näkyi. Hippu oli niin innoissaan että höheltäessään lenteli pallolta alas useampaan kertaan eikä muutenkaan pysynyt pöksyissään. Onneksi se on varsin sitkeä ja ketterä niin ei paljon pienet ilmalennot tunnu missään ja meillä olikin varsin hauskaa. Omat vatsa- ja selkälihakset sai kyllä sellaista kyytiä tällä kertaa että pari päivää nauraminenkin tuntui ilkeälle.. Tilattiin samalla meille oma lörppä(=tasapainotyyny) jotta päästään kotonakin vähän touhuilemaan tehokkaammin.

Torstaina oli vuorossa Pihlan agitreenit (alkeiskurssin 3. kerta) ja meno oli jälleen vauhdikasta. Tällä kertaa Pihla malttoi aiempia kertoja paremmin odotella hiljaa omaa vuoroa vaikka kyllähän sitä nyt muutamaan kertaan piti uikutella kun muut saa touhuta ja hän ei. Aiemmilla kerroilla olen palkannut aika paljon leluilla mutta tällä kertaa tuntui että nakkipalkka toimi paremmin ja tajusin syynkin siihen, onni on ongelmakoirakouluttaja agikouluttajana. Viimeaikoina olen ollut normaalia tiukempi Pihlan hihnakäytöksen kanssa ja koittanut saada sitä vähän rauhottumaan nopeammin ja se säteili agitreeneihin asti - Pihla kaipasi multa tällä kertaa enemmän ruokaa ja hyväksyntää kun leikkiä. Agiradalla se oli kyllä ihan yhtä vauhdikas ja innokas kuin normaalistikkin eikä turhautunut minun onnettoman ohjaukseni kanssa johon tällä kertaa paneuduttiin. Kokeiltiin valssaustakin enkä ilmeisesti olekkaan ihan niin kömpelö kuin luulin, kun pysyin jopa pystyssä kovassakin vauhdissa, toisin kuin epäilin.

Perjantaina käytin puolet illasta kasaamalla koiraportin makuuhuoneen oveen, kissojen tuomio ei ollut kovin positiivinen ja saatiinkin kuunnella maukumista jonkin aikaa.. Mirrit taisivat muutamaan kertaan myös unohtaa portin kokonaan ja rallittivat sitä päin niin että kolina kävi. Nyt on jo rauha maassa ja kumpikin kissa on oppinut pomppimaan sen yli.