Kipuilun syytä etsimässä

Viimein kun Pihlan jarrunappulat paranivat, olikin Hipun vuoro huolestuttaa emäntäänsä oikein huolella.

Hippu oli äidillä sunnuntaina muutaman tunnin hoidossa kun vietin laatuaikaa Moskun kanssa ja jossain kohtaa se oli vingahtanut ilman sen kummempaa syytä. Pienen prinsessakoiran vingahtelut eivät ole mitenkään harvinaisia, sillä esimerkiksi pannan pois ottaminen aiheuttaa toisinaan kiljumista, sillä mistä sitä tietää jos vaikkaa se jäisi karvoihin kiinni ja nippaisi ikävästi. Varmuuden vuoksi voi ihan hyvin valittaa kohtalon kurjuutta ;) Kun palailtiin kotiin se ei kuitenkaan hypännyt autoon normaalilla innolla ja vauhdilla, mutta en vielä siitäkään sen kummempaa ajatellut. Kotosalla paijasin sitä hellästi ja kun käsi osui takapäähän se kiljui suoraa huutoa, mutta ei kuitenkaan ontunut tai keventänyt laisinkaan. Kopeloin varovasti koko koiran läpi ja aina kun lähestyin oikean lonkan seutua, se alkoi huutaa. Eipä muuta kun koira lepoon ja kaivamaan lääkekaappeja josko jostain löytyisi kipulääkettä - arvatenkaan sitä ei löytynyt. Onneksi tiedän että Hippu on hyvin kipuherkkä ja jos jalka olisi mahdottoman kipeä niin se ei sitä käyttäisi, joten kyseessä tuskin on todella vakava vamma. Heti maanantaina soitinkin eläinlääkärille ja ortopedille saatiin aika keskiviikolle, jos kipuilu ei helpottuisi tai menisi pahemmaksi niin sieltä saisi kipulääkettä tarvittaessa. Keskiviikkoon mennessä aristaminen oli kuitenkin loppunut jo lähes kokonaan, joten pärjättiin ilmankin.

Eläinlääkäri väänteli Hipun läpi ensin hereillä (ja Hippuhan retkotti pöydällä paikallaan kuin pehmolelukoira) jolloin se aristikin enemmänkin oikeaa polvea ja lannerankaa, mutta kuitenkin lähinnä piippasi kiljumisen sijaan. Ei muuta kun rauhoituspiikkiä takalistoon ja röngeniin selvittämään mikä aiheuttaa oireet, sillä aikaa kun omistaja pureksii kynsiään hermostuneena.. Onneksi mitään hurjan kamalaa ei viidestä otetusta kuvasta löytynyt eli ilmeisesti se on kolhinut itseään jo aiemmin riekkuessaan nuorison kanssa. Ainoa mikä jäi vähän painamaan mieltä on Hipusta otetut uudet lonkkakuvat, käyttö kyllä näkyy lonkissa jonkin verran ja varsinkin vasen lonkka ei löysyytensä takia kivalle näytä. Hippu on kuitenkin ollut aktiivinen hakukoira C/C-lonkillaan vain 5 vuotta, joka ei minusta ole työ/harrastuskoiralle mitään, koiran pitäisi kyllä kestää hurjempaakin menoa. Kyllähän noilla nyt toistaiseksi vielä pinkoo pitkin metsiä, mutta kuinka pitkään?

Minusta tuntuu että viimeaikoina rodun lonkkatilanne on mennyt vain huonompaan ja jotenkin tuntuu myös että lonkkien tärkeyttä vähätellään. Kyllä, on hyvin monta muutakin tärkeää ja huomioitavaa asiaa, mutta sen ei pitäisi tarkoittaa sitä koko lonkka-asiaa vintataan kintaalla. Kovasti toivon että ihmiset kiinnittäisivät huomiota etenkin lonkkaindekseihin, jos vanhempien indeksit ovat yhteenlaskettuina alle 200 (tai jaettuna kahdella 100), on pentue lonkkaindeksin osalta rodun keskivertoa huonompi.

Sen pidempään nitisemättä, tässä Hipun viralliset lonkkakuvat (otettu alle 3-vuotiaana) ja verrokiksi 16.4.2014 otetut (pari viikkoa alle 6-vuotiaana).

 (Huomaatteko että meidän vakkari ell asema on saanut kuvien välillä uudet tarkemmat röntgenlaitteet ;) )

Hippu sai kuukauden (4 pistosta) cartrophen-kuurin, rimadyliä (kipulääke) kahdeksi viikoksi ja se on pidettävä pari viikkoa levossa, vain tasatahtisia lyhyitä hihnalenkkejä saa tehdä toistaiseksi.

Myös lannerangasta ja polvesta näppäiltiin kuvia mutta niistä ei minkäänlaisia moitteita onneksi löytynyt.

Toivottavasti Hipsuvarvas kuntoutuu pian ja päästään taas touhuilemaan normaaliin tahtiin sen kanssa :)

Erikoisnäyttely ja erilainen lenkki

Viime lauantaina kävin hakemassa Nellan (H. Aavistus) meille aamutuimaan ja klo 11 kieppeillä lähdettiin Susannan kanssa kohti Nurmeksen erkkaria. Pääsin lähtemään reissuun oikein hyvällä mielellä sillä myös Nellan siskon Martan (H. Ajatus) sydän oli kuulostanut täysin puhtaalle! Hieno homma! :) 

 Farmariautoon humpsahti kepeästi neljä eri talouksissa asuvaa koiraa, kaksi urosta ja kaksi narttua. Tuttuun tapaan meille tuli kiire että ehtiä ajoissa kokoukseen, joten ehdittiin pysähtymään vain kerran jotta saatiin vähän (ahh niin ihanan epäterveellisiä) hampurilaisia matkaan mukaan ja mahat täyteen. 

Kokouksessa äänestettiin pevisoista - tulos ei ollut ihan se mitä olisin itse kaavaillut, mutta mielestäni parempi kuitenkin kuin aiempi pevisa. Eli tulevaisuudessa saa käyttää jalostukseen kerran terveystarkastamatonta yli 7v urosta jolla ei ole aiempia jälkeläisiä. Tällä muutoksella saa toivottavasti niitä vanhojakin uroksia käyttöön, joita ei esimerkiksi enää syystä tai toisesta uskalleta rauhoittaa. Toivottavasti kasvattajat käyttävät muutosta viisaasti hyväkseen :) 

Nella taas paljastui täydelliseksi reissuseuralaiseksi, ihan kuin se olisi ollut näyttelyreissuilla ennenkin.

Herttainen tyttö tarjoutui kaikille vastaantulijoille rapsuteltavaksi ja jakeli pusuja ihastuneille uhreilleen :)

Hengenheimon Aavistus JUN ERI 2 SA

Tuomari Jaana Hartus:

Lähes keskikokoinen erinom. tyyppiä oleva lupaavarunkoinen nuori narttu. Riittävä luusto. Vielä hieman kapea pää. Lempeä ilme. Kookkaat korvat. Oikea ryhti. Tasapainoiset kulmaukset. Tyypilliset joustavat liikkeet. Hyvä karva.

Nella esiintyi kehässä hienosti ja eiköhän se lähde toistekkin mukaani näyttelyihin, lupakin on jo omistajaperheeltä myönnetty :)

Pari päivää sitten päätettiin kepon kanssa lähteä kokeilemaan uusia lenkkimaastoja ja päädyttiinkin lähistöllä olevan hiekkakuopan ympäristöön pyörimään. Mukana olleet Hippu ja Pihla selkeästi nauttivat uusista maastoista ja pyyhälsivätkin pitkin poikin tuulispäinä. Pihla rallatteli mäkeä ylös ja alas kepon heittämän kepin perässä kunnes aloin ihmettelemään mitä ihmettä ohuessa lumikerroksessa on (jep, täällä satoi alkuviikosta lunta) ja vertahan se.. Kopeloin koirat läpi ja syy vereen löytyi Pihlan jalasta, sen "jarrunappulasta" eli ylimmästä anturasta oli pinta kokonaan poissa ja vekki sen vieressä. Ilmeisesti se oli alamäkeen pyyhältäessään jarruttanut niin että antura oli osunut johonkin terävään, sillä se näytti siltä kuin fileerausveitsellä olisi vedetty pala pois. Pihlasta ei olisi voinut millään arvata että sillä on noin iso haava koivessa, sillä sen vauhti ei hidastunut missään kohtaan eikä kuulunut vingahduksia tai mitään, saatikka että se olisi ontunut!

No tietääpähän vastaisuuden varalle että pitää olla itse tarkkana sen kanssa, toisin kuin Hipun joka on jostain suunnasta perinyt sen sortin prinsessageenit että jo havunneulanen tassukarvoissa voi aiheuttaa dramaattista ontumista ;)

Pihlan jalan takia ollaankin jätetty tältä viikolta kaikki treenailut (jos ei lasketa ennen tapaturmaa ollutta agilityn vapaavuoroa) väliin ja ihmeen lunkeja koirat ovat olleet, enemmänkin tuntuu että itse ei tiedä mitä sitä tekisi kun on kaiket illat ovat vapaina. 

Ehkäpä tämä tästä, toisaalta tekee ehkä ihan hyvääkin olla enemmän kotosalla ja ehkäpä me päästään melko pian kokeilemaan eilen postissa saapunutta springeriäkin. :)