keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Kipuilun syytä etsimässä

Viimein kun Pihlan jarrunappulat paranivat, olikin Hipun vuoro huolestuttaa emäntäänsä oikein huolella.

Hippu oli äidillä sunnuntaina muutaman tunnin hoidossa kun vietin laatuaikaa Moskun kanssa ja jossain kohtaa se oli vingahtanut ilman sen kummempaa syytä. Pienen prinsessakoiran vingahtelut eivät ole mitenkään harvinaisia, sillä esimerkiksi pannan pois ottaminen aiheuttaa toisinaan kiljumista, sillä mistä sitä tietää jos vaikkaa se jäisi karvoihin kiinni ja nippaisi ikävästi. Varmuuden vuoksi voi ihan hyvin valittaa kohtalon kurjuutta ;) Kun palailtiin kotiin se ei kuitenkaan hypännyt autoon normaalilla innolla ja vauhdilla, mutta en vielä siitäkään sen kummempaa ajatellut. Kotosalla paijasin sitä hellästi ja kun käsi osui takapäähän se kiljui suoraa huutoa, mutta ei kuitenkaan ontunut tai keventänyt laisinkaan. Kopeloin varovasti koko koiran läpi ja aina kun lähestyin oikean lonkan seutua, se alkoi huutaa. Eipä muuta kun koira lepoon ja kaivamaan lääkekaappeja josko jostain löytyisi kipulääkettä - arvatenkaan sitä ei löytynyt. Onneksi tiedän että Hippu on hyvin kipuherkkä ja jos jalka olisi mahdottoman kipeä niin se ei sitä käyttäisi, joten kyseessä tuskin on todella vakava vamma. Heti maanantaina soitinkin eläinlääkärille ja ortopedille saatiin aika keskiviikolle, jos kipuilu ei helpottuisi tai menisi pahemmaksi niin sieltä saisi kipulääkettä tarvittaessa. Keskiviikkoon mennessä aristaminen oli kuitenkin loppunut jo lähes kokonaan, joten pärjättiin ilmankin.

Eläinlääkäri väänteli Hipun läpi ensin hereillä (ja Hippuhan retkotti pöydällä paikallaan kuin pehmolelukoira) jolloin se aristikin enemmänkin oikeaa polvea ja lannerankaa, mutta kuitenkin lähinnä piippasi kiljumisen sijaan. Ei muuta kun rauhoituspiikkiä takalistoon ja röngeniin selvittämään mikä aiheuttaa oireet, sillä aikaa kun omistaja pureksii kynsiään hermostuneena.. Onneksi mitään hurjan kamalaa ei viidestä otetusta kuvasta löytynyt eli ilmeisesti se on kolhinut itseään jo aiemmin riekkuessaan nuorison kanssa. Ainoa mikä jäi vähän painamaan mieltä on Hipusta otetut uudet lonkkakuvat, käyttö kyllä näkyy lonkissa jonkin verran ja varsinkin vasen lonkka ei löysyytensä takia kivalle näytä. Hippu on kuitenkin ollut aktiivinen hakukoira C/C-lonkillaan vain 5 vuotta, joka ei minusta ole työ/harrastuskoiralle mitään, koiran pitäisi kyllä kestää hurjempaakin menoa. Kyllähän noilla nyt toistaiseksi vielä pinkoo pitkin metsiä, mutta kuinka pitkään?

Minusta tuntuu että viimeaikoina rodun lonkkatilanne on mennyt vain huonompaan ja jotenkin tuntuu myös että lonkkien tärkeyttä vähätellään. Kyllä, on hyvin monta muutakin tärkeää ja huomioitavaa asiaa, mutta sen ei pitäisi tarkoittaa sitä koko lonkka-asiaa vintataan kintaalla. Kovasti toivon että ihmiset kiinnittäisivät huomiota etenkin lonkkaindekseihin, jos vanhempien indeksit ovat yhteenlaskettuina alle 200 (tai jaettuna kahdella 100), on pentue lonkkaindeksin osalta rodun keskivertoa huonompi.

Sen pidempään nitisemättä, tässä Hipun viralliset lonkkakuvat (otettu alle 3-vuotiaana) ja verrokiksi 16.4.2014 otetut (pari viikkoa alle 6-vuotiaana).


 (Huomaatteko että meidän vakkari ell asema on saanut kuvien välillä uudet tarkemmat röntgenlaitteet ;) )

Hippu sai kuukauden (4 pistosta) cartrophen-kuurin, rimadyliä (kipulääke) kahdeksi viikoksi ja se on pidettävä pari viikkoa levossa, vain tasatahtisia lyhyitä hihnalenkkejä saa tehdä toistaiseksi.

Myös lannerangasta ja polvesta näppäiltiin kuvia mutta niistä ei minkäänlaisia moitteita onneksi löytynyt.

Toivottavasti Hipsuvarvas kuntoutuu pian ja päästään taas touhuilemaan normaaliin tahtiin sen kanssa :)