maanantai 19. toukokuuta 2014

Elossa ollaan!

Täällä suunnilla on ollut piiiiitkäään hiljaista, syynä lähinnä se että ei olla ihmeempia puuhailtu.
Kummatkin tytöt olivat ensin sairaslomalla ja heti perään juoksuissa, joten treenejä on jäänyt roppakaupalla välistä, oikeastaan ainoa mitä ollaan tehty on yksi näyttely Pihlan kanssa (Lahti KV JUN EH).
Jotakuinkin kaikki koirat vasta kasvattelevat karvojaan joten ei ole tullut näyttelyihinkään tehtyä muita ilmoittautumisia.

Ainoa missä ollaan kehitytty koiruuksien kanssa viimeisen parin kuukauden sisällä, on että Mosku on nykyään hyvää pataa kissojen kanssa ja siitä kouliutui oikein kelpo kerrostalokoira muutamassa päivässä, kunhan otin itseäni niskasta kiinni ja päätin että tämähän onnistuu ja onnistuihan se. Hipun sairaslomaillessa Mosku asustelikin meillä Pihlan kaverina ja Hippu taas "mummolassa", mutta Pihlan juoksujen alettua päädyttiin siihen että on vähän helpompi ettei herrat ole juoksupyllyjen kanssa samassa huushollissa vaikka ihmeen lunkisti nuoret miehet niihin osaakin suhtautua ;) Saa nähdä palautuuko Mosku juoksujen jälkeen meille, ainakin jos perheen kaksilahkeiselta kysytään niin ehdottomasti!

Mosku ja Pihla ovat kyllä hyvä lenkkeilykaksikko, kummatkin tepsuttavat kuin kaksi junaa kylki kyljessä tasatahtiin, nopeasti pyörähdetään ojassa asioilla ja sitten jatketaan taas reippaasti matkaa. Toista on kaksikko Hippu+Pihla juoksuisina, Hippu jumittaa viiden metrin välein nuuskimaan ihanaisten urosten pissoja kun taas Pihla kimpoilee ja hermostuu kun ei matka etene, huoh. No nämä ovat luultavasti Hipun viimeiset juoksut joten enää ei tarvi sen riippakivimäistä hormonihaahuilua pitkään ihmetellä ja sekalaumailukin helpottuu kun ei ole niin montaa juoksuilevaa narttua.

Sain kuulumisia Serasta (Hengenheimon Aikomus) joka oli käynyt eläinlääkärissä toisen takajalan kipuilun takia, toisesta polvesta löytyi ilmeisesti ligamenttivaurioita jotka toivottavasti paranevat itsekseen. Samalla rauhoituksella Serasta oli otettu kuvat myös lonkista ja kyynäristä, tuloksella A/A ja 0/0! :)
Aivan mahtava tulos lonkkien ja kyynärien osalta, toivotaan että polvikin paranee eikä vaivaa enää jatkossa :)

Lueskelin netistä että myös Pihlan sisko D. Xanniina oli käynyt terveystarkastuksissa ja siellä oli tullut tuloksekseksi lonkista B/A ja kyynäristä 0/0, että ei yhtään paha sielläkään! Saa nähdä millaiset rimpsut meidän nuoriso saa loppuvuodesta/vuodenvaihteessa kun ne raahaillaan joukolla tarkastuksiin, hyvää ainakin sisarusten tulokset lupailee :)

Perjantaina keskivertoa äänekkäämpi ja sähläävämpi sakki suuntaakin Kiteetä kohti, nimittäin tunkeudutaan autoon Pihlan, Väinön (H. Aikalisä) ja Väinön omistajan Vilman kanssa ja lähdetään Villa Taivaannastaan ihmettelemään agilityn ja tokon saloja :) Saa nähdä miten käy kun toista kuukautta agilitystä taukoillut Pihla pääsee sinkoilemaan oikein olan takaa ja Väinö omistajineen saa kokea ensimmäistä kertaa kunnollista ohjattua tokoa! Reissusta tulee varmastikkin postausta ja kuvia jossakin kohtaa :)