maanantai 3. marraskuuta 2014

Oona 13 vuotta!

Tasan kolmetoista vuotta sitten saimme pitkän odotuksen tuloksena kasvattajalta puhelun että tällä kertaa odotus palkitaan ja se täydellinen parkki prinsessa on syntynyt. Kasvaessaan neitokainen osoittautui muutoinkin sopivaksi koiraksi juuri meille ja vähän ennen joulua meille saapuikin rauhallinen ja tuumaileva karvapallo. Samanlainen Oona (Dimolin Duottar) on edelleen, ei hötkyile turhia, varma kaikissa touhuissaan eikä sen maailmaa helpolla järkäytetä. Oona on aina ollut äärettömän helppo otus, niin arjessa, lauman ja vieraiden koirien keskellä kuin reissun päälläkin. 

Mummelista löytyy edelleen toisinaan energiaa hepuloida ja juoksennella nuorempien kanssa, vaikka vanhetessaan siitä onkin tullut varsin mukavuudenhaluinen ja varsinkin aamuisin voisi mielummin nukkua pitkään kuin kirmata pihalle.. Oona on säilynyt tähän asti varsin terveenä, ainoastaan kuulo on hiljalleen alkanut osoittaa huononemisen merkkejä. Toivottavasti rakkaalla mummukalla on vielä paljon kilometrejä jäljellä, ainakaan (tasaisen rauhallinen) vauhti ei ole juuri hidastunut nuoruusiän jälkeen.

Tässä pikainen kännykkäräppäisy synttärisankarista, pitääkin ottaa asiaksi näppäillä Oonastakin enemmän kuvia eikä vaan nuorisosta..