torstai 28. lokakuuta 2021

Vuosi 2021

 Hei vaan pitkästä aikaa!


Vuosi 2021 on tähän saakka ollut aikamoista vastatuulta ja ylämäkeä koirarintamalla.

Alkuvuodesta ensimmäiset kasvattini täyttivät 8 vuotta, jonka kunniaksi kyselin kaikkien perheiltä kuulumisia. Kaikkien harmiksi sainkin kuulla, että Sera eli Aikomus oli saanut epilepsiakohtauksen viime vuoden lopulla. Kohtaukset olivat uusineet lääkityksestä huolimatta ja aika näyttää kuinka pitkään sen kanssa pystytään kamppailemaan. Sairaus sulkee pois jalostuksesta koko A-pentueen ja pentueen jälkeläisten jalostuskäytön kohdalla käytetään hyvin tiukkaa harkintaa.

Sijoitusnarttuni Hallakedon Huovinkukka eli Hilla siirrettiin haltijansa omistukseen, sen emälle puhjettua lappalaisilla hyvin harvinainen sebaceous adentis, perinnöllinen autoimmuuni-ihosairaus.

Kasken eli Matkatien Ajatuksenjuoksun emältä löytyi glaukoomaan altistava kammiokulman poikkeavuus, joten Kaskelle ei ainakaan aivan nuorena poikana ole tulossa jälkeläisiä ja senkin silmiä tullaan tutkimaan usein ja laajasti.

Onneksi tässä vuodessa on ollut myös hyviä juttuja! Närpiäis-pentue on käynyt kokonaisuudessaan laajissa terveystarkastuksissa hienoin tuloksin. A- ja B-lonkkaa, sekä muutkin tulokset täysin priimaa. Sijoitusnarttuni Tuomentuoksunen kuitenkin saa vielä hetken aikuistua ennen pentusuunnitelmia. Maanvaiva on käynyt ulkomaita myöden pokkaamassa valiotitteleitä ja sille on myös jälkeläisiä syntynyt/tulossa. Leppäkeihäs taas on harrastanut aktiivisesti agilityä ja rally-tokoa sekä aloittanut kisaamisen. Kiitos omistajille aktiivisuudesta!

Hengenheimon Sadepäivän Ilo eli Tilka kävi uusimassa silmä- ja polvitarkastuksensa, terveet edelleen! Tämän myötä minulla on suunnitelmia Tilkan pään menoksi, niistä pääsen toivottavasti kertomaan lisää ennen vuoden loppua.

Tämän vuoden aikana rotujärjestömme sai julkaistua aivan huikean järjestelmän, jossa pääsee tutkailemaan julkisiksi laitettuja terveystietoja: http://terveys.lappalaiskoiragalleria.org/ Kaikkien omistamieni koirien terveystiedot ovat sinne ilmoitettu julkisiksi, toivottavasti muut toimivat myös samoin. Tietojen lisäämisen myötä tämä tulee olemaan huikea apuväline kasvattajille ja sopivaa koiraa etsiville.

Ihanaa syksyä kaikille! 

Matkatien Ajatuksenjuoksu eli Kaski 1,5v