perjantai 27. toukokuuta 2016

Viikko laskettuun aikaan

Täällä on touhuntäyteisissä merkeissä odoteltu uusia Hengenheimolaisia saapuviksi.

Pennuille on punottu naruleluja kotiinviemisiksi, laitettu pentuhuonetta valmiiksi ja kerätty laatikkojen kätköistä ja apteekin hyllyiltä kaikkea mitä synnytyksessä voikaan tarvita. Myös tuttu ja turvallinen synnytysseura on sovittuna, kaverin kanssa odottelu kuluu nopeammin ja synnytys myös hätätilanteen sattuessa sujuvammin. 

Pihla on rauhoittunut entisestään eikä enää oleile kippuralla sohvan nurkassa tyynyläjän keskellä kuten alkutiineydessä, vaan makoilee mieluiten paljaalla lattialla. Vatsanseudun kasvua on seurailtu viikottain ja muutama päivä sitten vatsanympärystä oli kertynyt 17cm normaaliin lisää ja painoa 3kg.
Edellisten pentujen emä Sara joka on aikalailla Pihlan kokoinen sai painoa seitsemästä pennusta 5kg ja oli lopputiineydestä valtava Pihlaan verrattuna, joten luulempa että ultrassa veikattu kolme pentua ei ole ainakaan kovin kaukana todellisuudesta varsinkaan kun vatsa tuntuu selkeästi toispuoleiselle.

Pihla on viime päivinä ensin kurkistellut ja sitten koittanut kaivautua leikkimökin alle. Mökin ympärystän tukinnan myötä tuleva emä aina pihalla olon yhteydessä menee suurieleisesti niin lupaavan pentuluolan eteen mulkoilemaan kun ei emäntä vaan ymmärrä että kyllä alkukantaiset vaistot kertovat mikä on paras paikka pennuille eikä mikään kirja. Emännän tahtoon on kyllä tälläkin kertaa tyytyminen. Pentulaatikko on pyörinyt nurkissa jo toista viikkoa ja vaikka Pihlassa se ei ole kummempia tunteita ainakaan vielä herättänyt niin isäkoira Mosku on syntymälaatikostaan selkeästi innoissaan.

Pentujen liikkeet tuntee jo todella hyvin ja napakamman potkaisun yhteydessä jopa näkee ulospäin, niitä ihaillessa onkin useampi tovi vietetty. Myös maidontuotanto on alkanut käynnistyä siinä määrin että nisistä saa tipan maitoa ulos ja lämpöjä on alettu hiljalleen mittailemaan. Päivä päivältä synnytys vaan lähenee ja toivottavasti seuraavassa postauksessa onkin jo kuvia ihanista pikkuisista.

Pennuntuoksua odotellessa!


maanantai 2. toukokuuta 2016

Pihlan ultra

Kävimme tänään ultraamassa Pihlan (Dimolin Xankaritar) saadaksemme varmuuden onko pentusia tosiaan tulossa. Tiineyden merkit pitivät paikkansa ja vatsassa näkyi ainakin kolme pentua, saattaapi niitä vielä enemmänkin piilossa majailla. Pentujen tarkka määrä selvinnee sitten synnytyksessä.

Pihlan astutuksesta tuli vappuna kuukausi ja viimeisimmän viikon aikana on käytöksessä näkynytkin selkeitä muutoksia, toki samanlaisia voisi olla valeraskaanakin, siksipä en tahtonut jättää mitään arvailujen varaan. Pihla on rauhoittunut normaalista ja hellyyttä, etenkin paijauksia hiljalleen kasvavalle vatsalle tarvitaan säännöllisesti. Myös nisät ovat muuttaneet väriä vaaleista punertaviksi ja hieman myös kasvaneet. Pihla alkoi myös viimeisen viikon aikana kakomaan ja köhimään toisinaan, epäilin aluksi kennelyskää jota on liikkeellä meillä päin epidemiaksi asti mutta koska kaikki muut koirat ovat terveitä edelleen taitaakin kakominen johtua tiineyden aiheuttamasta närästyksestä. Aloin jakelemaan ruokaa pitkin päivää ja oireilu selkeästi helpotti. Eläinlääkärikään ei siitä löytänyt mitään sairauteen viittaavaa joten seuraillaan tilannetta. 

Alla ultran myötä hieman viilennystä saanut Pihlan vatsa ja punertavat nisät, aivan uskomatonta,  meille tulee pentuja! Koitan päivitellä tilanteen etenemistä tässä tulevien viikkojen aikana.



Pentujen isä Mosku (Hengenheimon Alkuräjähdys) kävi 24.4 pitkästä aikaa näyttelyssä ja vieläpä yllättävän upein tuloksin. Aika on tehnyt Moskulle hyvää ja Valkealan ryhmänäyttelyssä se olikin AVO ERI1 SA PU2 SERT! Nyt on komea turkki jo kammattu pois ja seuraavat näyttelyt ovat vasta loppukesästä tai syksyllä ja jäädään pentulomalle koko sakki. 

Lämmintä kevättä kaikille!



keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Mahtava Ronja ja pentusuunnitelmia

Samalla kun meidän perhe on ollut flunssan kourissa jo ties kuinka monetta viikkoa, Ronja eli Hengenheimon Arvoitus kävi emäntänsä Annikan kanssa Tuuloksen rally-tokokisoissa upealla menestyksellä: VOI 94p, luokkavoitto, tuomarin palkinto ja RTK3!
Aivan mahtavaa, paljon onnea ja kiitos aktiivisuudesta sinne Tampereen suunnalle!


Pentusuunnitelmat ovat edenneet siihen pisteeseen että Pentuja-sivulta löytyykin nyt tieto ensi kuulle kaavaillusta astutuksesta. Pariskunta sopivasti paikkaa toistensa heikkouksia ja luulempa että sieltä vielä mukavia harrastuskoiran alkuja on luvassa jos kaikki nyt menee suunnitelmien mukaan. Pienten terveysriskien myötä jalostustoimikunta antoi yhdistelmälle myös suosituksensa.

Vielä ennen juoksuja on suunnitelmissa kuitenkin mennä Kotkaan erikoisnäyttelyyn Dimolin Xankarittaren ja Hengenheimon Aavistuksen kanssa. Kumpainenkin alkaa olla aikamoisessa karvanlähdössä mutta täytyyhän sinnekkin joku tavan vuoksi napata mukaan. 
Ehkäpä siellä nähdään! :)

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Lappalaiskoirien syyserikoisnäyttely 4.10.2015

Saatiin muutama viikko sitten viettää aivan huikeaa sunnuntaita kun kasvatti Nella eli Hengenheimon Aavistus menestyi upeasti erkkarissa, tuloksella AVO ERI1 SA PN1 SERT VSP FI MVA tuomarina kasvattajatuomari Eija Lehtimäki. ROP oli Nellan isän velipuoli Peikkovuoren Vahca.

Arvostelu:
Mittasuhteiltaan ja luustoltaan erinomainen narttu, jolla kaunisilmeinen pää. Tummat silmät. Hyvä runko, erittäin hyvin kulmautuneet raajat. Hyvä karvanlaatu, pohjavilla puuttuu. Tasapainoiset liikkeet ja luonne.

Miljoonasti kiitoksia Nellan omistajalle Marjolle Nellan hyvästä hoidosta ja siitä että olen sen kanssa saanut kehiä kiertää.

Parempi kuvia on toivottavasti tulossa jossakin kohtaa mutta tässä vähän esimakua: 

kuva Minna Mielonen

kuva Jonna Pirinen



torstai 3. syyskuuta 2015

Kesän tapahtumia

Kesä viuhahti jälleen ohi silmissä mitään sen kummoisempaa omien koirien kanssa saavuttamatta. 

Parissä näyttelyssä tuli kylläkin pyörähdettyä ja Pihla (Dimolin Xankaritar) oli AVO ERI 1 SA, Mosku (Hengenheimon Alkuräjähdys) täysin kaljuna AVO EH ja kasvatti Nella (Hengenheimon Aavistus) pokkasi kevään/kesän aikana pari SERTiä. Kovaa tahtia kohti valioitumista matkataan, kiitos Nellan omistajalle hyvästä hoidosta ja siitä että saan sen kanssa kehiä kiertää!

Ronja-sijoitustyttönen (H. Arvoitus) matkasi pitkin pohjoista äitinsa ja omistajansa kanssa ja kun matkailulta kerkesi, menestyi hienosti niin agilityn (SERT->2lk), tokon (ALO1), näyttelyiden (ERI) kuin rally tokonkin (RTK2) saralla! Aivan huikeaa!! Alla pari kuvaa Ronjasta.



Syksyn myötä on ollut pientä kuhinaa pentusuunnitelmien osalla ja ehkä pienoista edistymistäkin on havaittavissa. Pihla (Dimolin Xankaritar) olisi tarkoitus astuttaa syksyn juoksusta, lisätietoja uroksen osalta tulee kunhan suunnitelmat hiemat varmistuu. 


Hippu (Kultaposken Bianca) on ahkerasti toiminut kaverikoiran tehtävissään ja kuten huomaatte, se on nauttinut saamastaan huomiosta täysin rinnoin!


torstai 19. maaliskuuta 2015

Terveystarkastuksia


Viimein oli aika kauan odotettujen terveystarkastusten ja tälläistä tulosta nuoriso sai:

Dimolin Xankaritar lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0, selkä SP0 LTV0 (puhdas/normaali), polvet 0/0, sydän ei sivuääniä ja silmät OK

Hengenheimon Alkuvoima lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0, selkä SP0 LTV0 (puhdas/normaali), polvet 0/0, sydän ei sivuääniä ja silmät distichiasis/lievä

Hengenheimon Alkuräjähdys lonkat B/B, kyynärät 0/0, polvet 0/0, selkä SP0 LTV0 (puhdas/normaali), polvet 0/0, sydän ei sivuääniä ja silmät OK

Hengenheimon Aikalisä lonkat B/B, kyynärät 0/0, polvet 0/0, selkä SP0 LTV0 (puhdas/normaali), polvet 0/0, sydän ei sivuääniä ja silmät distichiasis/lievä

Hengenheimon Arvoitus polvet 0/0, sydän ei sivuääniä ja silmät OK (loput tutkitaan myöhemmin)


Myös Hengenheimolaisten emä Dimolin Saraliina kävi kurkattavana ja senkin sydän on puhdas sivuäänistä, polvet edelleen terveet (myös aiemmin leikattu vastaa nollaa), mutta harmiksemme silmistä löytyi vakavuudeltaan kohtalaista lasiaisen rappeumaa jonka mahdollista etenemistä nyt seuraillaan. Ilmeisesti aiemmin tätä sairautta ei ole tältä rodulta ainakaan koiranetin mukaan löytynyt, joten suuria odotuksia tulevaisuuden osalta ei ole, pitää vaan odottaa mitä vuodet tuovat tullessaan. Sormet ja varpaat ristissä ettei se tule Saraa tai sen sukulaisia sen kummemmin vaivaamaan!


Kevään myötä minulle on sadellut pentukyselyitä ja suunnitteilla olisi pentue Dimolin Xankarittarelle joko kesälle tai loppuvuodelle, urosta tosin ei vieläkään päätetty. Tulevat pennut etsivät aktiivisesti harrastavia koteja. Myös Hengenheimon Arvoitukselle olisi suunnitteilla pentuja jos loputkin terveystarkastusten tulokset vaikuttavat hyvälle, kuitenkin vasta aikaisintaan loppuvuodesta tai ensi vuoden puolella. Pentusuunnitelmista laittelen päivitystä kunhan jotain kerrottavaa on.


Mukavaa kevään alkua kaikille!

torstai 15. tammikuuta 2015

A-pennut 2v!

Kaksi viikkoa sitten (2.1) täyttivät Hengenheimon A-pennut kaksi vuotta! 
Onnea Ronja, Nella, Martta, Sera, Väinö, Mosku ja Viljo!

Tasan kaksi vuotta sitten oli pentuhuoneessa meininki vielä tälläinen:


Nyt alkaa seitsikolla pikkuhiljaa jo aikuisuus lähestyä, jonka kunniaksi kaikki pentueen urokset menevätkin loppukuusta virallisiin terveystarkastuksiin Pihlan (Dimolin Xankaritar) kanssa. 
Tarkoituksena on tutkia lonkat, kyynärät, selkä, polvet, silmät ja ottaa viralliset sydänkuuntelut. Ronja eli H. Arvoitus pitää terveystilanteensa vielä hetken arvoituksena ja se tarkastetaan vähän myöhemmin.

Synttärien kunniaksi Mosku pääsi kameran eteen. Kummasti ukkeli ei olisi millään malttanut seisoa paikallaan, vaan innosta pinkeänä touhotti mielummin muiden temppujen parissa (ai mikä aikuinen..?) mutta ompahan nyt ainakin yritetty saada muutakin aikaan kuin kuvia missä näkyy se tuttu kiitävä karvapallo.. :)




Mukavaa vuotta 2015 kaikille!